Etusivu VaikuttavuusVaikuttavuustuloksiaVaikuttavuustarinoitaCase: ”En tiennyt olevani luontainen johtaja” – Penda Healthissä Esther Mwikalin lahjat huomattiin Case: ”En tiennyt olevani luontainen johtaja” – Penda Healthissä Esther Mwikalin lahjat huomattiin Maa: Afrikka, Kenia Toimiala: Terveydenhoito Finnfundin sijoitusvuosi: 2018 Määrätietoisella työllä johtajaksi Esther Mwikali aloitti Penda Healthissä vuonna 2015 työskenneltyään sitä ennen nairobilaisessa sairaalassa. ”Halusin vaihtelua ja tehdä jotain, joka koskettaisi yhteisöä laajemmin”, hän kertoo. Penda oli tuolloin vielä startup-vaiheessa ja oli vasta avannut toisen terveysasemansa Umojaan. Mwikali sai asemalta Clinical Officerin paikan. Jo pari kuukautta myöhemmin hänelle tarjottiin hoitotiimiä vetävän Senior Clinical Officerin tehtävää. ”Opettelin siinä vaiheessa vasta talon tavoille”, hän sanoo. ”Esimieheni yksinkertaisesti ilmoitti, että sopisin tiiminvetäjäksi. Olin innoissani, vaikkei minulla ollut aiempaa johtajakokemusta.” Jo työhaastattelu kertoi paljon yhtiön kulttuurista. Mwikalilta ei kyselty vain osaamisesta, vaan haastattelussa nousivat vahvasti esiin toimintakulttuuri ja johtajuus. Hänen kanssaan käytiin aitoa keskustelua henkilökohtaisista ominaisuuksista ja potentiaalista. Miten Penda Healthissä kannustetaan naisia johtotehtäviin? ”Penda Healthissä kaikilla on mahdollisuus edetä päällikköasemaan. Yhtiössä suositaan sisäisiä ylennyksiä, ja koulutukseen ja mentorointiin panostetaan paljon. Työntekijöitä kannustetaan alusta asti jakamaan ajatuksiaan ja tuomaan ääntään kuuluviin. Minut yllätti Pendassa se, että siellä odotettiin heti osallistumista päätöksentekoon. Olin kuitenkin vain alemman tason työntekijä, ja silti mielipiteitäni pidettiin tärkeinä. Tavoitteena on osallistaa kaikki, niin asiakkaat kuin työntekijätkin. Asiakaskokemus on tärkeä asia, ja kuka ymmärtäisi asiakkaita paremmin kuin ne, jotka ovat tekemisissä asiakkaiden kanssa päivittäin? Tämähän on järkevä lähestymistapa, mutta ei kovinkaan tavanomainen. Alkuun se tuntui melkein tukalalta. Onko tämä testi? Miksi mielipiteeni kiinnostavat? Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että Pendassa ei ole nokkimisjärjestystä. Minun mielipiteitäni ja ajatuksiani todella pidettiin yhtä tärkeinä kuin ylemmän tason työntekijöiden.” Lue lisää: Finnfund arvioi säännöllisesti sukupuolten tasa-arvon toteutumista salkkuyhtiöissään. Penda Health erottuu aina joukosta, sillä lähes 70 prosenttia sen henkilöstöstä on naisia. Naisia työskentelee kaikilla organisaation tasoilla tukitoiminnoista hallitukseen. Puolet johtotiimistä on naisia, ja toimitusjohtajanakin on nainen. Tämä on Esther Mwikalin uratarina. Hän meni töihin Penda Healthiin vuonna 2015 ja työskentelee nyt aluejohtajana. Millainen oma urapolkusi on ollut? ”Penda Healthillä on vuoden 2020 loppuun mennessä 19 terveysasemaa eri puolilla Nairobia. Laajentuminen on ollut nopeaa. Aluksi sain vastuulleni yhden avattavista terveysasemistamme. Uuden yksikön avaaminen oli minulle hieno tilaisuus. Palkkasin 14 työntekijää ja vastasin markkinoinnista ja kaikesta avaamiseen liittyvästä paperityöstä. Aloitin työssä maaliskuussa, ja asema avattiin toukokuussa. Joka päivä oppi jotain uutta.” ”Johtamani terveysasema oli myös ensimmäinen, jossa otettiin käyttöön sähköinen potilastietojärjestelmä. Siinäkin riitti haasteita. Työntekijöitä tuetaan meillä niin hienosti! Kaikki ajattelivat minun selviytyvän tehtävästä, joten ei siinä muutakaan voinut!” Mikä sai sinut innostumaan johtamisesta? ”Potilaiden hoitaminen oli minulle se mitä halusin tehdä. Kun Penda Healthissä tarjoutui mahdollisuuksia johtotehtäviin, innostuin itseni ja johtamistaitojeni kehittämisestä. Halusin kuitenkin edelleen olla tekemisissä potilaiden kanssa, mikä olikin mahdollista Pendan asiakaskeskeisen lähestymistavan ansiosta. Olen vieläkin tiiviisti mukana neljän vastuullani olevan terveysaseman päivittäisessä työssä. Nyt kun olen aluepäällikkö, saan itse olla se, joka etsii potentiaalisia johtajia. Pendan toimintatapa sopii erityisen hyvin naisille, koska me tyypillisesti haluamme luoda suhteita toisiin. Naiset haluavat antaa ja saada palautetta. Täällä pitää olla sosiaalinen, koska hyvä asiakaskokemus ja luotettavien terveydenhoitopalvelujen rakentaminen ovat niin tärkeä osa toimintaamme. Penda Healthissä esimiehet eivät voi tehdä päätöksiä kuulematta ensin asiakkaita ja henkilöstöä. Työntekijöitä on yli 400, joten päätöksenteko saattaa olla hidasta. Pitää kuunnella ihmisiä ja toimia vasta sitten.” Sinulla itselläsi on vauvaikäinen lapsi – miten Penda tukee työn ja muun elämän yhteensovittamista? ”Vauva on nyt neljän kuukauden ikäinen. Olen työssä mutta työaikani joustaa. Esimieheni kertoi selkeästi, mitä minulta äitiyslomalta paluun jälkeen odotettaisiin, ja perehdytyssuunnitelmakin laadittiin. Tavoitteet pidettiin kohtuullisina. Näistä asioista on dokumentoidut toimintaperiaatteet, mutta ihan yksinkertaisesti kyse on yhtiön toimintakulttuurista. Tasa-arvo toimii molempiin suuntiin: miehillä on oikeus pitää isyysvapaata, ja siihen heitä myös kannustetaan. Meneillään oleva pandemia on muuttanut asioita poissa ollessani, joten työkiireiden ja vauva-arjen yhdistämisessä olisi saattanut olla tekemistä. Esimieheni itse asiassa ehdotti, että varaisin kalenteriini vauva-aikaa! Nyt minulla on aina työpäivän jälkeen vain vauvalle varattua aikaa. Toisinaan Penda Healthissä nähdään ihmisistä puolia, joita he eivät ole tiedostaneet. Itse en tiennyt olevani luontainen johtaja. Pendassa sain kokea, että minusta voi olla mihin vain. Minulle avautui mahdollisuuksia, joista en olisi osannut edes uneksia.” Katso video Finnfundin YouTube-kanavalla: ”Penda Health – Affordable medical centres in Nairobi” Lue lisää Lue lisää sukupuolten tasa-arvosta Bopa edistää taloudellista osallisuutta ja naisten johtajuutta Aasiassa Naisjohtajuutta mikrorahoituksessa Julkaistu 23.1.2024