Case: Kestävää metsätaloutta Tansaniassa

KVTC worker leaning against a tree in a forest
Maa: Tansania
Toimiala: Kestävä metsätalous
Sijoitusvuosi: 2000

Suuressa osassa Afrikkaa metsätalous on lähinnä luonnonmetsien hävittämistä. Ympäristöarvoja tuhoutuu, mutta työtä ja toimeentuloa syntyy vain vähän. Kestävää metsätaloutta ei juuri ole, vaikka se olisi suuri mahdollisuus monissa maissa.

Kilombero Valley Teak Company (KVTC) näyttää Tansaniassa tietä kestävälle metsätaloudelle. Se on brittiläisen kehitysrahoittajan CDC:n vuonna 1993 perustama tiikkiviljelmä, jonka osakkaaksi Finnfund tuli vuonna 2000. Finnfundin mukaantulo oli ratkaisevaa sille, että investointeja hankkeeseen jatkettiin. Tiikkiä kasvaa nyt noin 7500 hehtaarin alalla ja uusia istutuksia tehdään lähes 650 hehtaarin vuosivauhtia.

Viljelmällä noudatetaan kestävän metsänhoidon periaatteita ja se on sertifioitu. Iso osa yhtiön hallitsemasta maasta suojellaan ja tiikkiä istutetaan vain sille parhaiten soveltuville alueille. Yhtiö tukee monin tavoin alueensa asukkaita. Se on muun muassa rahoittanut kouluja ja terveydenhuoltoa.

Tiikki on arvokas trooppinen kovapuu, jota kasvaa luonnonmetsissä lähinnä Myanmarissa ja jota viljellään eri puolilla maailmaa. Viljellyn tiikin arvioitu kiertoaika Kilomberossa on 32 vuotta. Harvennuspuun käyttämiseksi yritys ón investoinut sahaan ja muuhun jatkojalostukseen.

KVTC tarjoaa nyt useita satoja työpaikkoja Tansanian köyhimpiin kuuluvalla alueella. Kun sadonkorjuu ja jalostus käynnistyy kunnolla, työpaikkoja syntyy suoraan ja epäsuorasti useita tuhansia. Lisäksi KVTC:n kehittämä osaaminen ja sen jakamat taimet ovat tehneet tiikin tutuksi tuhansille pienviljelijöille. Tiikistä voi tulla tärkeä viljelyskasvi alueen asukkaille ja merkittävä vientituote Tansanialle.

Katso video: Sustainable forestry

Julkaistu 23.1.2024