Suomalaista osaamista Thaimaahan perustettavan aurinkopaneelitehtaan takana

Solar Finland Investment Oy, Salossa toimivan suomalaisen aurinkosähköteknologiakonserni Solar Finland Oy:n investointiyhtiö, on sopinut aurinkopaneeleita valmistavan tuotantolaitoksen perustamisesta Thaimaahan. Tuotantolaitoksen rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa yhteisyritys Salo Tech Thailand Ltd, jonka omistajia ovat myös suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Thaimaan valtion omistama PEA Encom International -energiayhtiö.

”Salo Tech Thailand Ltd:n tuotantokapasiteetiksi on ensimmäisessä vaiheessa asetettu 100 MW vuodessa. Tuotantolaitoksen investointi on 7,5 miljoonan euron suuruinen. Se rahoitetaan perustajien pääomasijoituksilla, joista Solar Finland Oy:n osuus on 38 prosenttia, Finnfundin 37 prosenttia ja PEA Encom Internationalin 25 prosenttia”, toimitusjohtaja Esa Areva Solar Finland Oy:stä kertoo.

”Olemme iloisia voidessamme olla mukana hankkeessa, jossa hyödynnetään suomalaista osaamista ja parannetaan uusiutuvan energian saatavuutta Thaimaassa ja sen lähialueilla”, sanoo Finnfundin energia- ja infrastruktuurisalkusta vastaava apulaisjohtaja Jussi Tourunen. ”Uusiutuvaan energiaan siirtymisellä on kiire, ja olemmekin sitoutuneet tekemään miljardin euron edestä uusia ilmastosijoituksia vuoteen 2030 mennessä.”

Tehtaan päämarkkina-alue on Thaimaa ja sen lähialueet, toisin sanoen Asean-maat. Salo Tech Thailand Ltd tuottaa suomalaisen toimintamallin mukaisesti korkealaatuisia SALO®-aurinkopaneeleita. Hankkeen toisessa vaiheessa toteutettavalla lisäinvestoinnilla tuotantokapasiteettia kasvatetaan paneelitarpeen mukaan. Tuotanto noudattaa parhaita kansainvälisiä toimintatapoja, joihin kuuluvat muun muassa laatuun, ympäristövastuullisuuteen sekä henkilökunnan työterveys- ja turvallisuuteen liittyvät ISO-standardit sekä parhaat käytännöt tuotantoketjujen jäljittämiseen liittyen. Salo Tech Thailand Ltd:n tavoitteena on aloittaa tuotanto vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen aikana.

”Ulkomaisen tehdashankkeen toteutuminen on meille pitkäjänteisen työn tulos. Energiantarve tulee edelleen kasvamaan globaalisti, mutta samalla meillä on myös kansainvälisesti yhteiset haasteet ilmastonmuutokseen liittyen. Investoinnin myötä edistämme pitkällä tähtäimellä sekä markkina-alueen energiasaatavuutta että toimenpiteitä hiilineutraalien päästöjen vähentämiseksi”, Esa Areva sanoo.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Esa Areva, p. 040 5312461
info@solarfinland.fi
www.solarfinland.fi

Median yhteydenotot:
Valpuri Mäkinen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Finnfund, valpuri.makinen@finnfund.fi, p. 050 3842105

Lue lisää Finnfundin sijoituksista uusiutuvaan energiaan

Viimeisimmät uutiset:

Kaikki uutiset

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…

Tut­ki­mus: Finn­fun­dia ar­vos­te­taan kump­pa­ni­na – osaa­mis­ta ja li­säar­voa yh­teis­työs­tä

Asiantunteva, vastuullinen, innovatiivinen, luotettava ja pragmaattinen. Muun muassa näitä ominaisuuksia liitettiin Finnfundiin tuoreessa sidosryhmätutkimuksessa,…

Hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta!

Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksellistä uutta vuotta 2025!

Finn­fun­din 10 mil­joo­nan eu­ron osa­ke­pääo­ma­si­joi­tus vauh­dit­taa Ne­pa­lin va­lo­kui­tu­ver­kon laa­jen­ta­mis­ta

Finnfund sijoittaa WorldLink Communications Ltd -yhtiöön, joka on Nepalin suurin internetpalvelun tarjoaja. Finnfundin sijoituksen avulla olemassa…

Finn­fund si­joit­taa yh­tiöön, jo­ka vä­hen­tää säh­kö­kat­ko­ja te­koä­lyn avul­la

Monessa Afrikan maassa sähköverkko on epävakaa ja sähköyhtiöiden on vaikea tarjota asiakkailleen luotettavaa palvelua.…

UNI­CEF ja Finn­fund sy­ven­tä­vät yh­teis­työ­tään las­ten oi­keuk­sien edis­tä­mi­ses­sä

Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä UNICEF syventävät yhteistyötään sijoitusten lapsilinssin, UNICEFin Child-lens Investing Frameworkin…

Finn­fun­din si­joi­tus ne­pa­li­lai­seen Sidd­hart­ha-pank­kiin vah­vis­taa pk-yri­tys­ten ja uu­siu­tu­van ener­gian ra­hoi­tus­ta

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan nepalilaiselle Siddhartha-pankille. Kyseessä on…

Uusi linjaus ohjaa Finnfundin sijoitustoimintaa luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa

Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on ottanut käyttöön linjauksen, joka kiteyttää ne periaatteet ja tavoitteet,…