Sijoittaminen

Finnfund edellyttää investointikohteiltaan vastuullisuutta, vaikuttavuutta ja kannattavuutta

Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kehittyviltä mailta valtavia investointeja muun muassa puhtaaseen energiaan, infrastruktuuriin ja kunnollisia työpaikkoja synnyttäviin yrityksiin.

Finnfund kumppaneineen edistää näiden tärkeiden investointien toteutumista. Toimintamme painottuu köyhimpiin maihin, joissa tarve rahoitukselle on kovin ja investointien vaikuttavuus suurin.

Vaikean toimintaympäristön takia kehittyvillä markkinoilla toimivien yritysten on usein vaikea saada rahoitusta, joka sietää riskiä.

Finnfund tarjoaa kehitysmaissa toimiville yksityisille yrityksille oman pääoman ehtoista riskirahoitusta, pitkäaikaisia investointilainoja, välirahoitusta sekä kehitysmaainvestointeihin liittyvää erityisosaamista. Finnfundin rahoittamat hankkeet ovat toimivia tai perustamisvaiheessa olevia yhtiöitä.

Teemme vuosittain 20-30 uutta sijoitusta yhteensä noin 200-250 miljoonalla eurolla

Vuoden 2023 päättyessä Finnfundin salkussa oli 198 sijoituspäätöstä 53 eri maassa

Vuosikertomus 2023

Uudet sijoituspäätökset 256 miljoonaa euroa (2023)

Vuonna 2023 uusista rahoituspäätöksistä 95 % kolmeen köyhimpään maaluokkaan (EUR, OECD, DAC)

Suoria työpaikkoja 108 000 vuonna 2022

Investoinnit sitoivat 98 000 t CO2-ekv. enemmän kuin ne päästivät (2022)

Puhdasta sähköä 9 100 gigawattituntia (2022)

Finnfund painottaa kestävälle kehitykselle tärkeitä toimialoja kuten uusiutuvaa ja päästöjä vähentävää energiantuotantoa, kestävää metsätaloutta, maataloutta, rahoitusalaa sekä digitaalista infrastruktuuria ja palveluja.

Finnfund investoi kaupallisiin istutusmetsiin ja niihin liittyvään teollisuuteen, kuten sahoihin ja vaneritehtaisiin.
Ilmastonmuutoksen kannalta on ratkaisevaa miten kehittyvät maat vastaavat nopeasti kasvavaan energiantarpeeseensa.
Finnfund investoi mikrorahoituslaitoksiin ja muihin rahoituslaitoksiin sekä vakuutusalan yrityksiin.
Maatalouden tuottavuuden kohottaminen kestävällä tavalla luo työpaikkoja ja nostaa viljelyksellä elävien ihmisten tuloja.
Digitaalista infrastruktuuria rakentamalla ja digitaalisia ratkaisuja kehittämällä voidaan ratkaista monia globaaleja ongelmia.
Viiden pääsektorin lisäksi sijoitamme myös muihin hyviin hankkeisiin, jos ne sopivat sijoitusstrategiaamme ja täyttävät vaatimuksemme.

Nykyiset investoinnit

Finnfund on kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, joka rakentaa kestävämpää tulevaisuutta ja luo pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita.

Esimerkkejä investoinneistamme

Nykyiset investoinnit
Employee of EthioChicken working in a hen house and holding and egg carton

Case: EthioChicken – Ruokavarmuutta ja elämänlaatua parantamassa myllerryksen keskellä

”Ostin kotitaloustavaroita ja maksoin lasteni koulumaksut myymällä kananmunia.” Tämä on yksi 28-vuotiaan naispuolisen vastaajan…
Kuvassa Zhanna Zhakupova

Case: Bopa edistää taloudellista osallisuutta ja naisten johtajuutta Aasiassa

Määrätietoisella työllä johtajaksi Zhanna Zhakupova on Microfinance Organization Asian Credit Fund LLC:n (ACF) toimitusjohtaja ja…
Two paramedics carrying a patient to an ambulance

Case: CIM Santé Group kehittää Marokon yksityistä terveydenhuoltosektoria

Marokon nykyisellä terveydenhuoltojärjestelmällä on edelleen rajalliset resurssit, vaikka sairaanhoidon tarve kasvaa. Maassa on kuitenkin…
Person using a sewing machine and a child standing behind the person

Case: Jumo tuo pankkipalvelut kännykkään

”On ongelma, ettei ihmisillä ole mahdollisuutta säästää tai saada lainaa” Miten ompelija pystyy hankkimaan…
View of the nursery of MLR Forestal

Case: MLR Forestal – Kestävää metsätaloutta Nigaraguassa

”Tämä on luonnon monimuotoisuuden kannalta aivan uskomaton paikka”, tiivistää Finnfundin ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija Harold Gordillo.…

Case: Miro Forestry näyttää tietä vastuullisille istutusmetsille Länsi-Afrikassa

Ghanan luonnonmetsät vaarassa loppua 2030 mennessä Viimeisten sadan vuoden aikana metsänhoito on Länsi-Afrikassa tarkoittanut…
Photo of group of women with Purvi Bhavsar

Case: Nais­joh­ta­juut­ta mik­ro­ra­hoi­tu­sa­lal­la

Purvi Bhavsar on Pahal Financial Services Private Limited -yhtiön toimitusjohtaja ja yksi sen perustajista. Pahal…
three persons sitting down at the porch

Case: The New Forests Company – Yhteiskuntakysely antoi arvokasta palautetta puiden kasvattajille

Onko yrityksen vaikutus yhteisöösi enemmän myönteinen vai kielteinen? Mikä on perheesi pääasiallinen tulonlähde? Mihin…
Landscape view of a large solar panels

Case: Valle Solar – Puhdasta aurinkoenergiaa Hondurasin maaseudulle

Aurinkoenergia korvaa tuontiöljyä ja luo työpaikkoja Puhdasta sähköä 480 000 eli lähes puolelle miljoonalle…
Man feeding fish from a boat. Throwing food to the water.

Case: Yalelo – Työntekijöiden ääni – videokyselyn pilotointi Sambiassa

”Mielestäni yksi monien yritysten laiminlyödyimmistä asioista on sen ymmärtäminen, mistä ihmiset tulevat. Oletamme, että…
Kuvassa Esther Mwakali, Penda Healthin aluepäällikkö

Case: ”En tiennyt olevani luontainen johtaja” – Penda Healthissä Esther Mwikalin lahjat huomattiin

Määrätietoisella työllä johtajaksi Esther Mwikali aloitti Penda Healthissä vuonna 2015 työskenneltyään sitä ennen nairobilaisessa sairaalassa.…