Hyppää sisältöön
fi
en

20 artikkelia.

Kategoria: Vastuullisuus

Finnfund on maailman ensimmäinen kehitysrahoittaja jolla on hiilinettonegatiivinen sijoitussalkku

Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundin sijoitussalkku on hiilinettonegatiivinen eli sijoituskohteet sitovat enemmän hiiltä kuin ne päästävät. Finnfund julkisti tänään tuoreimmat laskelmat salkkunsa ilmastovaikutuksista. Luvut osoittavat, että vuonna 2019 Finnfundin sijoitukset sitoivat hiiltä ilmakehästä 134 679 t CO2-ekv enemmän kuin ne päästivät. Vuonna 2019 Finnfundin sijoitussalkun koko oli 617 miljoonaa euroa. “Olen todella ylpeä siitä että olemme onnistuneet […]

Lue lisää

Finnfund arvioi veropolitiikkansa toteutusta ja tuloksia

Verovastuullisuutta ohjaamaan Finnfund kehitti veropolitiikan, joka on ollut käytössä vuoden 2018 alusta lähtien. Nyt Finnfund on arvioinut veropolitiikan toteutusta, tuloksia ja mahdollisia kehityskohteita. Miten veropolitiikan toteutus on edennyt käytännössä? Mitä tuloksia sillä on saatu aikaan? Veropolitiikan lähtökohtana on, että verovastuullisuus on keskeinen osa Finnfundin työtä kehitysrahoittajana ja vaikuttavuussijoittajana: Finnfundin tehtävänä on edistää kehitysmaiden taloudellista ja […]

Lue lisää

Vastuullisuusriskien hallinta on olennainen osa sijoitusten vaikuttavuutta

Seela Sinisalo

Puhuttaessa sijoitusten vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan termit vilisevät silmissä: puhutaan kestävästä rahoituksesta, vastuullisesta sijoittamisesta, ESG-sijoittamisesta ja vaikuttavuussijoittamisesta. Kaikilla näillä viitataan mahdollisiin myönteisiin muutoksiin ja kehitysvaikutuksiin, joita sijoituksilla voi olla. Pieniä merkityseroja ilmauksilla kuitenkin on, näkökulmasta riippuen. Finnfund on vaikuttavuussijoittaja. Valitsemme sijoituskohteiksemme hankkeita tai yrityksiä, jotka tuovat myönteisiä vaikutuksia vaikkapa parempien työpaikkojen, vastuullisesti tuotetun energian, kestävän […]

Lue lisää

Rasti ruutuun vai tavoitteet paperille? Tasa-arvosijoittaminen on dialogia

Kaisa Alavuotunki

Finnfund on huhtikuun 2019 jälkeen sijoittanut yli 121 miljoonaa euroa yrityksiin, jotka edistävät naisten aseman vahvistamista kehitysmaissa. Pysähdyin miettimään, mitä kaikkea viimeisten kahden vuoden aikana on tapahtunut: Olemme liittyneet kahteen eri tasa-arvosijoittajien yhteisöön, tuoneet tasa-arvolinjauksemme kautta tasa-arvokysymykset osaksi investointiprosessia ja osallistuneet yhteisen kriteeristön määrittelyyn. Oman organisaation sisällä olemme kouluttautuneet aiheen tiimoilta. Tunnelma on kaksijakoinen: Yhtäältä […]

Lue lisää

Voi vastuullisuus, miten vihaan (ja rakastan) sinua!

Päivi Lehtonen

Voi vastuullisuus, miten vihaankaan sinua! Mutta vain niinä päivinä, jolloin katson maailmaa ja minut valtaa epätoivo ja ajattelen, että meidän pitäisi tehdä niin paljon enemmän. Pitäisi saada parempia ja näkyvämpiä tuloksia ympäristön tilan parantamiseksi. Sosiaalista vastuutakin pitäisi kasvattaa ja saada näkyvämpiä tuloksia eriarvoisuuden vähentämiseksi. Lannistun, koska olen kärsimätön. Mutta onneksi näitä epätoivon päiviä on tosi […]

Lue lisää

Voiko big data -analytiikasta olla apua investointipäätöksissä?

Karoliina Lindroos

Sijoittajien kannattaa hyödyntää big data -analytiikkaa ympäristö- ja yhteiskuntavaikutusten arvioinnissa, sillä sen avulla voidaan parantaa työn tehokkuutta ja laatua. Big data -analytiikkaa voidaan käyttää olennaisten riskien kartoittamiseen laajoista tietomassoista. Näin vapautetaan resursseja ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvien merkittävimpien riskien selvittämiseen ja tarvittavien toimien kartoittamiseen. Kerron tässä blogikirjoituksessa ajatuksiani ja kokemuksiani big datan hyödyntämisestä sijoituskohteiden toimintaympäristöön liittyvässä […]

Lue lisää

Vaikuttavuussijoittaja mittaa investoinnin myönteisiä vaikutuksia

Olennaista on yhteistyö: sijoittaja kannustaa ja parhaimmillaan sparraa yritystä kehittämään toimintaansa. Pauli Forma ja Hanna Kaskela kirjoittivat (HS Vieraskynä 8.6.) tärkeästä asiasta. Sijoittajien vaatimukset ja kannustimet yritysten vastuullisuuden suhteen voivat muuttaa työelämää niin Suomen kaltaisissa kehittyneissä maissa kuin myös kehittyvissä maissa. On kuitenkin hyvä huomioida, että kirjoittajien kaipaamaa myönteisten asioiden mittaamista tehdään meillä ja maailmalla jo nyt: […]

Lue lisää

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuun arviointi etänä – voiko Teams-kokous korvata paikan päällä havainnoinnin?

Anne Arvola ja Sylvie Fraboulet-Jussila

Kollegamme Hanna kirjoitti taannoin siitä, miten matkustusrajoitukset ovat vaikeuttaneet taloudellisten due diligence -selvitysten tekemistä. Hän totesi, että investointien tarve ei ole kadonnut mihinkään vaan päinvastoin rahoitusta tarvitaan kohdemaissamme nyt enemmän kuin koskaan. Sijoittajat ovat varovaisia, mutta kehitysrahoituslaitoksilla on vastuu rahoittaa elinkelpoisia yrityksiä ja auttaa niitä vaikeiden aikojen yli. Finnfund tekee aina huolellisuusperiaatteen mukaisen selvityksen mahdollisten […]

Lue lisää

Finnfund teki vuonna 2019 ennätysmäärän sijoituspäätöksiä

Finnfund teki vuonna 2019 ennätykselliset 29 sijoituspäätöstä, joiden yhteisarvo oli 237 miljoonaa euroa. Yhtiön sijoitusomaisuus kasvoi 13 prosentilla 557 miljoonaan euroon. Sijoitukset keskittyivät strategiamme mukaisesti isojen kehitysvaikutusten hankkeisiin alhaisen tulotason maissa, etenkin Afrikassa. Finnfundin onnistui silti kasvattaa rahoitustoiminnan tuottoa ja laskea hankkeiden riskitasoa. Tiedot löytyvät Finnfundin tuoreesta vuosikatsauksesta. Puolet ilmastohankkeisiin Lähes puolet, 49 prosenttia, päätetyistä […]

Lue lisää

Finnfundin vastuullisuuspolitiikka julkaistu

Finnfundin uusi vastuullisuuspolitiikka on valmistunut. Sen ovat hyväksyneet Finnfundin tärkeimmät päätöselimet, mukaan lukien Finnfundin johtoryhmä, johtokunta ja hallintoneuvosto. Vastuullisuuspolitiikkaa sovelletaan kaikkiin uusiin investointeihin, jotka on hyväksytty maaliskuusta 2020 alkaen. Haluamme kiittää kaikkia sidosryhmiä, jotka osallistuivat muokkausprosessiin. Uusi vastuullisuuspolitiikka valmisteltiin yhteistyössä useiden sidosryhmien kanssa. Mukana oli Finnfundin sijoituskohteiden edustajia, kansalaisjärjestöjä Suomesta ja ulkomailta, muita kehitysrahoittajia ja […]

Lue lisää
  • 1
  • 2