Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetWWF Suomi ja Finnfund: Ilmastonsuojelu edellyttää Suomelta ja EU:lta panostuksia kehitysmaiden metsäkadon pysäyttämiseen Uutiset|5.10.2018WWF Suomi ja Finnfund: Ilmastonsuojelu edellyttää Suomelta ja EU:lta panostuksia kehitysmaiden metsäkadon pysäyttämiseen Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n odotetaan maanantaina 8.10. julkistavan synkkiä arvioita ilmaston lämpenemisen vaikutuksista. WWF Suomi ja kehitysrahoittaja Finnfund kehottavat Suomea ja Euroopan unionia panostamaan voimakkaasti metsäkadon pysäyttämiseen erityisesti kehitysmaissa. EU:n uuden Afrikka-investointialoitteen pitää kohdentaa rahoitusta myös metsiin. Euroopan komissio julkisti syyskuussa uuden Afrikka–Eurooppa-investointiallianssin, jolla pyritään vauhdittamaan kestävää kehitystä tukevia investointeja Afrikkaan. EU ei kuitenkaan esitä varojen kohdentamista ilmaston kannalta ratkaisevan tärkeään metsien suojeluun. Suomella on tulevana EU:n puheenjohtajamaana mahdollisuus korjata asia ja nostaa globaalin metsäkadon torjuminen keskeiseksi ilmastotoimeksi 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Metsäsektori on ollut myös Suomen pitkäaikainen kehityspoliittinen prioriteetti. WWF toteuttaa Suomen ulkoministeriön rahoittamia kehitysyhteistyöhankkeita, jotka edistävät metsien suojelua ja kestävää käyttöä. Finnfund on investoinut yli 100 miljoonaa euroa kymmeneen metsäyhtiöön ja metsärahastoon Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn mukaan Afrikassa katoaa metsää vuosittain yli 2 miljoonaa hehtaaria, mikä vastaa kahta kolmasosaa Belgian pinta-alasta. Hiilinieluina toimivat metsät ovat avain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja tarjoavat kodin ainutlaatuisille eläin- ja kasvilajeille sekä kulttuureille. ”Väestönkasvu ja kaupungistuminen luovat lisää painetta viimeisten luonnonmetsien tuhoamiseen. Kestävä, niin ympäristön kuin ihmisten kannalta vastuullinen metsätalous on yksi keino taistella metsäkatoa ja ilmastonmuutosta vastaan”, sanoo Finnfundin rahoituspäällikkö, metsänhoitaja Ilkka Norjamäki. Esimerkiksi Afrikassa on jo nähtävissä, että kestävästi hoidettujen istutusmetsien tuottama puutavara voi vähentää painetta luonnonmetsien hakkaamiseen. ”Istutusmetsät voidaan esimerkiksi maankäytönsuunnittelulla ohjata jo luonnonarvoiltaan heikentyneille alueille. Näin voimme vähentää painetta luonnonmetsiltä ja säilyttää niiden ympäristöarvot ja samalla lisätä metsäpeitteen määrää,” sanoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen asiantuntija Aleksi Heiskanen. WWF:n käyttämien arvioiden mukaan istutusmetsät voivat tuottaa jopa kaksikolmasosaa teollisesta puuntarpeesta. Samalla kestävään metsätalouteen kuuluva suojeluperiaate mahdollistaa sen, että metsää ja luonnon monimuotoisuutta myös suojellaan. Esimerkiksi kansainvälisen vastuullisen metsänhoidon FSC-sertifioinnin saaneissa metsäalueista suojeltua metsäalaa on aina vähintään 10 prosenttia, useimmiten sitäkin enemmän. Lisätietoja: Aleksi Heiskanen, kansainvälisen kehityksen asiantuntija, WWF Suomi, puhelin 040 574 1440 Ilkka Norjamäki, rahoituspäällikkö, metsänhoitaja, Finnfund, puhelin 040 866 8642 Kategoriat: UutisetLuonto, monimuotoisuus ja ilmasto2018 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Uutiset 22.1.2025 Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.… Uutiset 20.12.2024 Finnfundin verkkosivut uudistuivat Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä… Uutiset 19.12.2024 Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä… Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Selaa vasemalle Selaa oikealle