Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetTuulivoima korvaa tuontiöljyä Kap Verdellä Uutiset|31.10.2018Tuulivoima korvaa tuontiöljyä Kap Verdellä Cabeólican tuulipuisto Länsi-Afrikan saarivaltio Kap Verdellä tuottaa yli 14 prosenttia maan vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Ilmeisten ilmastovaikutusten lisäksi tuulipuisto on tuonut kapverdeläisille myös talouskasvua, työpaikkoja ja toimeentuloa. Finnfund teetti keväällä 2018 ulkopuolisen arvioinnin hankkeen vaikuttavuudesta. Cabeólican tuulipuisto koostuu 30 turbiinista neljällä eri Kap Verden saarella, noin 500 kilometriä Afrikan länsirannikosta länteen. Kapasiteetiltaan 25,5 megawatin tuulipuisto nosti Kap Verden uusiutuvan energian tuotannon kerralla nollasta yli 20 prosenttiin. Maa on sitoutunut kokonaan korvaamaan tuontiöljyn ja -dieselin uusiutuvalla energialla 2025 mennessä. Vaikuttavuusarvioinnista käy ilmi, että tuulipuisto lisäsi toteutunutta energiantarjontaa 14 prosentilla. Tuottamalla verkkoon edullisempaa, uusiutuvaa energiaa, Cabeólica on laskenut Kap Verden keskimääräistä energiantuotantokustannusta 8 prosentilla eli 2 sentillä kilowattitunnilta. Kymmenestä saaresta koostuva Kap Verde on ollut hyvin riippuvainen tuontiöljystä. Siirtyminen tuulivoimaan on korvannut 22 prosenttia Kap Verden maahantuodusta polttoaineesta, mikä tarkoittaa 17 miljoonaa litraa dieseliä, arvoltaan yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa. Tämä vastaa 2,1 prosenttia maan ulkomaankaupan alijäämästä. Cabeólican tuulipuisto on vähentänyt sähkökatkoksia arviolta 60 prosenttia. Luotettavampi sähkönjakelu puolestaan on lisännyt yritysten tuotantoaikaa 0,8 prosentilla ja kansallista kokonaistuotantoa 0,25 prosentilla. Parantunut tuottavuus tuo Kap Verdelle arviolta yli 500 työpaikkaa ja korkeampia tuloja lähes kolmen miljoonan euron verran. Tuulipuiston keskeinen tavoite on kuitenkin päästöjen vähentäminen. Se onkin korvannut yli 50 kilotonnin edestä hiilidioksidipäästöja vuosittain, mikä vastaa noin 12 prosenttia koko maan päästöistä. Finnfund investoi Cabeólicaan vuonna 2010. Hankeyhtiön muut omistajat ovat Africa Finance Corporation, paikallinen sähköyhtiö Electra ja Kap Verden valtio. Tuulipuiston vaikuttavuusarvioinnin tilasivat Finnfund ja Africa Finance Corporation. Sen toteutti hollantilainen, organisaatioiden vaikuttavuuteen ja vastuullisuuteen erikoistunut konsulttiyhtiö Steward Redqueen. Selvityksen metodologia keskittyi arvioimaan linkkiä luotettavan, edullisen energian ja talouskasvun välillä. Lisätietoja: Juho Uusihakala, kehitysvaikutusneuvonantaja, p. 050 549 3198, juho.uusihakala(a)finnfund.fi Kehitysvaikutusarviointi: Power and Jobs in Cape Verde, syyskuu 2018 Kategoriat: UutisetEnergia2018Afrikka Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 15.5.2025 Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 887 miljoonaan euroon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon ”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja… Uutiset 9.5.2025 Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä… Uutiset 7.5.2025 Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta” Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion… Uutiset 6.5.2025 Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja… Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Selaa vasemalle Selaa oikealle