OP Finnfund Global Impact Fund I:n sijoitus AwanTunaihin vauhdittaa indonesialaisten pienyritysten digitalisaatiota ja kasvua

a person working in a small shop and using a calculator

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I on sijoittanut viisi miljoonaa Yhdysvaltain dollaria indonesialaiseen fintech-yhtiö AwanTunaihin. AwanTunai tarjoaa edullisia ostorahoitukseen, integroituihin verkkotilauksiin sekä varastonhallintaan liittyviä palveluja kauppiaille ja tukkuliikkeille eri puolilla maata.

Sijoituksen kautta OP Finnfund Global Impact Fund I pyrkii tukemaan indonesialaisten mikro- sekä pien- ja keskisuurten yritysten digitalisaatiota ja kasvua. Suuri osa näistä usein kulutustavaroita välittävistä yrityksistä on aiemmin jäänyt vastaavien palveluiden ulkopuolelle. AwanTunain palvelun avulla yritykset voivat kasvattaa liiketoimintaansa ja vähentää kuluja, jonka myötä myös tuotteiden saavutettavuus loppukäyttäjille voi parantua.

AwanTunai palvelee tällä hetkellä aktiivisesti yli 80 000 mikro- sekä pien- ja keskisuurta yritystä alustansa kautta. Yhtiö pyrkii laajentamaan toimintaansa Indonesiassa sekä maantieteellisesti että tavoittamaan lisää asiakkaita. AwanTunain visiona on tarjota edullista rahoitusta ja palveluja miljoonille rahoituksen ja palveluiden ulkopuolella oleville mikroyrityksille, jotka työllistävät 90 prosenttia Indonesian työvoimasta.

OP Finnfund Global Impact Fund I:n sijoitus on osa rahoituskierrosta, jossa on mukana useita vaikuttavuussijoittajia ja kehitysrahoittajia.

”Tämä OP Finnfund Global Impact Fund I:n, Norfundin ja MUIP:n sijoitus on meille merkittävä virstanpylväs, ja tämä kumppanuus avaa mahdollisuuksia pitkän aikavälin kasvulle. AwanTunai toimii useilla perinteisen FCMG-sektorin tasoilla palvellen pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka ovat usein jääneet Indonesiassa palveluiden ja rahoituksen ulkopuolelle. Olemme tehneet maksatuksia jo yli 1,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta, ja tulemme todennäköisesti saavuttamaan 2,5 miljardin maksatuksen rajan vuoden loppuun mennessä. Käyttökatteemme on positiivinen, ja tavoitteenamme on tehdä positiivinen tulos tänä vuonna. Sijoittajamme tuella pyrimme olemaan johtava sulautettujen rahoitusratkaisujen toimittaja FMCG-toimitusketjussa Indonesiassa”, kertoo AwanTunain talousjohtaja Shilpa Gautam.

”Digitalisaation edistäminen sekä indonesialaisten pienyritysten kasvun ja kehityksen tukeminen istuu hyvin OP Finnfund Global Impact Fund I:n sijoitusstrategiaan. Olemme iloisia voidessamme tukea AwanTunain työtä ja toiminnan laajentamista”, sanoo Tuomas Virtala, OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja.

“OP Finnfund Global Impact Fund I tukee mielellään AwanTunain kasvua Indonesiassa. Niin sanotulla FMCG-sektorilla toimivilla, nopeasti liikkuvia kulutavaroita tarjoavilla pienyrityksillä on usein vaikea saada käyttöpääomaa perinteisiltä rahoituslaitoksilta. Tämän sijoituksen kautta pyrimme edistämään mikro-, pien- ja keskisuurten yritysten digitaalista ja taloudellista inkluusiota sekä sukupuolten tasa-arvoa, sillä palveluiden ulkopuolelle jääneet jälleenmyyjät ovat usein naisia”, sanoo Kuutti Kilpeläinen, Finnfundin rahoituspäällikkö sekä digitaaliset ratkaisut ja palvelut -investointien salkkuvastaava.

Median yhteydenotot

viestinta@op.fi, p. 010 252 8719

Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, Finnfund, kirsi.pere@finnfund.fi, p. 040 620 9767

Muut yhteydenotot

Kuutti Kilpeläinen, rahoituspäällikkö, salkkuvastaava, digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuuri, Finnfund, kuutti.kilpelainen@finnfund.fi, tel. +358 44 013 1291

OP Finnfund Global Impact Fund I

OP Finnfund Global Impact Fund I on Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto, joka tavoittelee tuoton ohella merkittäviä myönteisiä kehitysvaikutuksia. Rahasto on kerännyt yhteensä 135 miljoonaa euroa. OP Varainhoito Oy toimii rahaston salkunhoitajana ja OP-Rahastoyhtiö Oy toimii rahaston vaihtoehtorahaston hoitajana. Finnfund, suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, toimii rahaston neuvonantajana ja ankkurisijoittajana.

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…