Miksi kestävä metsätalous on hyvää liiketoimintaa? FSC® Afrikan Chris Burchmore kertoo

”Kestävä metsätalous on hyvää liiketoimintaa. Se näkyy esimerkiksi parempana toiminnan suunnitteluna, talouden johtamisena, yhteistyönä paikallisten ihmisten kanssa – ja lopulta myös parempina tuotteina”, sanoo Chris Burchmore, FSC:n Afrikan-johtaja.

Metsäkato ja metsien heikkeneminen ovat maailmanlaajuinen haaste. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn mukaan esimerkiksi Afrikassa metsää katoaa joka vuosi yli 2 miljoonaa hehtaaria. Kestävä metsätalous on yksi keino taistella tätä vastaan.

Finnfund järjesti elokuussa henkilöstölleen koulutusta yhteistyössä kansainvälisen, vastuullista metsävarojen käyttöä edistävän ja siihen ratkaisuja tarjoavan FSC:n kanssa. Kestävä metsätalous on yksi Finnfundin painopistealueista.

Kouluttajana toimivat kokenut metsäalan laatujärjestelmien asiantuntija Michal Brink Etelä-Afrikasta ja FSC Afrikan aluejohtaja Chris Burchmore. Koulutus järjestettiin yhteistyössä FSC Suomen kanssa.

Finnfund haastatteli Chris Burchmorea tapaamisen yhteydessä.

Mikä FSC?

FSC® eli Forest Stewardship Council® on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka pyrkii asettamaan standardit sekä ympäristön että ihmisten kannalta vastuullisesti kasvatetulle metsälle. Se pyrkii pitämään huolta maailman metsistä tuleville sukupolville – englanninkielisen tunnuslauseensa sanoin: Forests For All Forever.

FSC-sertifiointi varmistaa, että tuotteet ovat peräisin hyvin hoidetuista metsistä, joista saadaan ympäristöllistä, sosiaalista ja taloudellista hyötyä. Metsien omistajat ja hoitajat haluavat osoittaa FSC-sertifioinnilla, että he hoitavat metsiään vastuullisesti. FSC voi tuoda mukanaan hyötyjä, kuten mahdollistaa tuotteille pääsyn uusille markkinoille.

Sertifiointi otettiin käyttöön vuonna 1994, jonka jälkeen se on kasvanut tasaisesti. Se on tällä hetkellä käytössä 81 maassa, ja sen piirissä on maailmanlaajuisesti yli 199 miljoonaa hehtaaria metsää. Nykyisin noin 15 prosenttia puutavara-, sellu- ja paperiteollisuudelle toimitetusta raakapuusta on FSC-sertifioitua.

Finnfund edellyttää, että sen asiakkaat pyrkivät noudattamaan kansainvälisiä hyvien käytäntöjen standardeja, kuten FSC:tä. Siksi Finnfund kannustaa metsänhoidon parissa toimivia asiakkaitaan hankkimaan sertifioinnin ja tarjoaa siihen tukea.

Lisätietoa:

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…