Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetLenita Toivakka Finnfundin hallintoneuvostoon, Antero Toivainen johtokuntaan Uutiset|25.4.2018Lenita Toivakka Finnfundin hallintoneuvostoon, Antero Toivainen johtokuntaan Kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin yhtiökokous on nimittänyt kansanedustaja Lenita Toivakan yhtiön hallintoneuvostoon ja hallitusneuvos Antero Toivaisen johtokuntaan. Lenita Toivakka toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä vuosina 2014-2016 ja on nyt eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Toivakka on ollut aktiivinen kehitysmaiden tyttöjen ja naisten aseman puolustaja ja osallistunut muuan muassa She Decides –liikkeeseen ja toiminut Maailmanpankin tasa-arvoa ja kehitystä edistävässä korkean tason neuvonantajaryhmässä. Antero Toivainen johtaa valtiovarainministeriössä kansainvälisen verotuksen yksikköä ja tuo Finnfundin johtokuntaan lisää verotukseen liittyvää osaamista. Finnfundin hallintoneuvoston tehtävä on valvoa johtokunnan ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa. Hallintoneuvostoon kuuluu kaksitoista jäsentä, jotka yhtiökokous valitsee kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toivakka valittiin Anne-Mari Virolaiselta vapautuvalle paikalle. Johtokunnan tehtäviin kuuluu muun muassa rahoituspäätökset ja yhtiön käytännön toimintalinjojen vahvistaminen sekä toimitusjohtajan nimittäminen. Johtokuntaan kuuluu vähintään kuusi ja enintään kahdeksan jäsentä. Yhtiökokous valitsee johtokunnan jäsenet vuodeksi kerrallaan. Toivainen valittiin Anne af Ursinilta vapautuvalle paikalle. Lisätietoja: Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi, p. 040 577 7676 Hallinnointiperiaatteet Finnfundin organisaatio Kategoriat: Uutiset2018 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 15.5.2025 Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 887 miljoonaan euroon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon ”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja… Uutiset 9.5.2025 Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä… Uutiset 7.5.2025 Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta” Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion… Uutiset 6.5.2025 Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja… Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Selaa vasemalle Selaa oikealle