Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetLakiluonnos valtion uudesta pääomasijoitusyhtiöstä lausuntokierrokselle – Finnfundia ei esitetä liitettäväksi uuteen Teollisuussijoitukseen Uutiset|11.4.2024Lakiluonnos valtion uudesta pääomasijoitusyhtiöstä lausuntokierrokselle – Finnfundia ei esitetä liitettäväksi uuteen Teollisuussijoitukseen Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää 10.4.-8.5.2024 lausuntokierroksen valtion uuden pääomasijoitusyhtiön lakiluonnoksesta. Uudelle yhtiölle annetaan nykyistä vahvemmin talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Hallituksen esityksellä muutettaisiin Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä ja Ilmastorahasto Oy:stä annettuja lakeja. Business Finland Venture Capital Oy:stä annettu laki kumottaisiin. Järjestelyn lopputuloksena neljästä yhtiöstä muodostuu markkinaehtoisesti toimiva Suomen Teollisuussijoitus Oy ja sen valtiontukiehtoista rahoitusta myöntävä tytäryhtiö Teollisuustuki Oy. Teollisen yhteistyön rahaston eli Finnfundin asema arvioitiin osana tätä kokonaisuutta. Lakiluonnoksessa ei esitetä Finnfundin liittämistä uuteen Teollisuussijoitukseen. Finnfund jatkaa vaikuttavuussijoittajana, joka parantaa elämisen ehtoja kehitysmaissa rahoittamalla vaikuttavia ja vastuullisia yrityshankkeita. ”Teemme runsaasti yhteistyötä sellaisten suomalaisten yritysten kanssa, joilla on päteviä ratkaisuja nouseville markkinoille, mutta meidän tehtävämme, asiakaskuntamme, rahoituspohjamme sekä kehitysrahoitusta koskevat kansainväliset pelisäännöt ja vaatimukset poikkeavat Teollisuussijoituksen vastaavista. Valmistelussa kävi selväksi, ettei näin erilaisia toimijoita kannata yhdistää. Lakiluonnos selkeyttää tilanteen ja antaa meille hyvän pohjan jatkaa”, Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi sanoo. Uudelle yhtiölle annetaan nykyistä vahvemmin talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Tavoitteena on myös uusien teknologioiden ja puhtaan siirtymän luomiin mahdollisuuksiin liittyvien investointien edistäminen. Lue lisää työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta: Lakiluonnos valtion uudesta pääomasijoitusyhtiöstä lausuntokierrokselle – Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi) Lisätietoja Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, Finnfund, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, p. 040 577 7676Unna Lehtipuu, viestintäjohtaja, Finnfund, unna.lehtipuu@finnfund.fi, p. 040 624 0896 Kategoriat: UutisetKehityspolitiikka2024 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Uutiset 22.1.2025 Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.… Uutiset 20.12.2024 Finnfundin verkkosivut uudistuivat Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä… Uutiset 19.12.2024 Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä… Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Selaa vasemalle Selaa oikealle