Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetHaemme kirjanpitäjää Uutiset|14.9.2018Haemme kirjanpitäjää Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja ammattimainen vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin ja kannattaviin yrityksiin kehitysmaissa. Sijoitamme vuosittain 150-200 miljoonaa euroa 20-30 projektiin, painottaen uusiutuvaa energiaa, metsätaloutta, maataloutta ja rahoitusalaa. Yhteensä Finnfundin sijoitukset ja sijoituspäätökset ovat noin 700 miljoonaa euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on noin 80 työntekijää. Haemme kokenutta TILINPÄÄTÖSTAITOISTA KIRJANPITÄJÄÄ (ACCOUNTANT) vakituiseen työsuhteeseen Kirjanpitäjän tehtävät liittyvät pääasiallisesti juoksevaan kirjanpitoon osavuosi- ja vuosiraportointiin tilinpäätöksen valmisteluun budjetointiin ja toiminnan suunnitteluun maksuliikenteeseen ja kassan hallintaan back office -tehtäviin muihin taloushallinnon vastuulle kuuluviin tehtäviin. Toimenkuva täsmentyy tehtävään valittavan henkilön kokemuksen ja osaamisen perusteella. Sinulla on tehtävään soveltuva keskiasteen peruskoulutus (AMK tai vastaava) ja usean vuoden monipuolinen työkokemus taloushallinnon tehtävistä. Arvostamme erityisesti kokemusta pankin tai muun rahoituslaitoksen palveluksesta ja rahoitusinstrumenttien kirjanpidollisen käsittelyn osaamista. Odotamme, että Sinulla on vahvat tietotekniset perustaidot ja kokemusta taloushallinnon järjestelmien käytöstä. Työssä edellytetään englannin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Työskentelytavoiltasi olet huolellinen, kehittämishaluinen ja oma-aloitteinen tiimipelaaja. Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän vakavaraisessa yrityksessä, joka kannustaa ja panostaa henkilöstönsä kehittymiseen. Toivomme, että voit ottaa tehtävän vastaan mahdollisimman nopeasti. Lisätietoja tehtävästä antaa Finnfundissa talouspäällikkö Helena Putkinen puh. 040 631 2410, keskiviikkona 19.9. klo 8.30 – 9.30 ja tiistaina 25.9. klo 15 – 16 tai helena.putkinen(a)finnfund.fi. Muina aikoina tiedusteluihin vastaa Poolia Suomi Oy:ssä Tarja Laakso, tarja.laakso(a)poolia.fi tai puh. 020 729 0837. Haethan tehtävää mahdollisimman pian (kuitenkin viimeistään 30.9.) hakuohjeiden mukaisesti, sillä aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä. Liitä hakemukseesi myös palkkatoiveesi. Kategoriat: UutisetTöissä Finnfundissa2018 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Uutiset 22.1.2025 Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.… Uutiset 20.12.2024 Finnfundin verkkosivut uudistuivat Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä… Uutiset 19.12.2024 Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä… Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Selaa vasemalle Selaa oikealle