Finnfundin vuosikertomus kertoo taloudellisesta kasvusta ja vahvasta vaikuttavuudesta

Finnfundin vuosi 2018 oli kolmas perättäinen vahvan kasvun vuosi. Yhtiön sijoitusomaisuuden tasearvo kasvoi 494 miljoonaan euroon, mikä merkitsee 25 % kasvua edellisvuodesta. Ulkoministeriön teettämän riippumattoman arvion mukaan Finnfund on onnistunut sijoittamaan yhä enemmän köyhimpiin maihin ja vaikeisiin sektoreihin säilyttäen samalla taloudellisen kannattavuutensa.

Kasvun rinnalla toiminnan vastuullisuus ja vaikuttavuus vahvistuivat entisestään. Finnfund investoi strategiansa mukaisesti entistä köyhempiin maihin tavoitellessaan entistä suurempia kehitysvaikutuksia. Uudet sijoituspäätökset painottuivat vahvasti (89 % euroista laskettuna) vähiten kehittyneisiin, matalan tulotason ja alemman keskitulon maihin, joissa tarve kestävän kehityksen investoinneille on kaikkein suurin. Vähiten kehittyneiden LDC-maiden osuus sijoituksista oli 47 %. Yli puolet (67 %) sijoituksista suuntautui Afrikkaan.

Peräti 93 % vuoden 2018 uusista sijoituspäätöksistä kohdistui hankkeisiin, joiden kehitysvaikutukset ennakkoarviointimme osoitti hyviksi tai jopa erinomaisiksi. Koko salkun vaikuttavuuden lisäksi Finnfund teettää ulkopuolisia arviointeja hankkeidensa toteutuneista kehitysvaikutuksista. Vuonna 2018 tällaiset arvioinnit tehtiin uusiutuvan energian hankkeista Kap Verdellä, Hondurasissa ja Keniassa.

Tutustu vuosikertomukseen tästä linkistä.

Kategoriat:

Uutiset2019

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finn­fun­din si­joi­tus­salk­ku kas­voi 887 mil­joo­naan eu­roon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon

”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja…

Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa 

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä…

Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta”

Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion…
Green leaf. Photo credit Shutterstock

Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja…

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…