Finnfundin sijoitukset edistävät naisten asemaa kehitysmaissa

Mikrolainoja, jotka kasvattavat naisten omia tuloja ja vahvistavat taloudellista itsenäisyyttä. Parempaa ruokaturvaa pienviljelijöille osoitetun rahoituksen avulla. Yrityksiä, joiden johdossa puolet on naisia. Valtion omistama kehitysrahoittaja Finnfund on viime aikoina sijoittanut tämän kaltaisiin yrityksiin kehitysmaissa. Keskeisenä tavoitteena on tasa-arvon edistäminen kannattavuuden lisäksi.

Vaikuttavuussijoittaminen on noussut yhä merkittävämmäksi sijoittamisen muodoksi maailmassa, ja kasvu on nopeaa. Yksi kanava Suomen kehitysyhteistyön määrärahoille ovat Finnfundin vaikuttavuussijoitukset.

Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on Suomen kehityspolitiikan painopiste, ja se on myös yksi Finnfundin sijoitusten päätavoite.

Ulkoministeriö myönsi kehityspoliittisena sijoituksena vuonna 2019 Finnfundille 105 miljoonan euron lainan sijoitettavaksi tasa-arvoa edistäviin hankkeisiin vuosina 2019–2021. Puolentoista vuoden aikana Finnfund on sitonut jo yli 120 miljoonaa euroa kohteisiin, jotka vahvistavat kehitysmaiden naisten taloudellista itsenäisyyttä tai tuottavat tytöille ja naisille tärkeitä palveluja. Valtion lainan tavoite täyttyi etuajassa.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari pitää sijoittamista tasa-arvoon ja kehitysmaiden yrityksiin tärkeänä.

”Investoiminen naisiin ja tyttöihin on viisasta ja hyödyllistä aina, sillä sukupuolten tasa-arvo on edellytys yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Erityisen tärkeää se on juuri nyt, koska koronapandemia iskee etenkin naisvaltaisiin aloihin kehittyvissä maissa. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen yritysinvestoinneilla on muutenkin kasvussa oleva kansainvälinen ilmiö, ja Suomi on siinä vahvasti mukana”, Skinnari sanoo.

 

Naiset johdossa ja asiakkaina

Sijoittaminen tasa-arvoon on tärkeää, sillä erityisesti kehittyvissä maissa naisten ja miesten aseman ja osallistumismahdollisuuksien välillä on suuria eroja. Naiset tekevät paljon näkymättömiin jäävää työtä, työsuhteet ovat usein epävirallisia ja olosuhteet sekä palkkataso vaihtelevat. Naiset ovat usein aliedustettuina virallisilla työpaikoilla, erityisesti esimiestehtävissä ja hallituspaikoissa.

Lisäksi rajoitetut omistusoikeudet vaikeuttavat monessa maassa esimerkiksi naisten pääsyä rahoituspalveluiden piiriin sekä luonnonvarojen käytöstä päättämistä.

”Finnfund arvioi jokaista investointiaan ennen päätöksentekoa siitä näkökulmasta, miten sen oletetaan vaikuttavan sukupuolten väliseen tasa-arvoon”, kertoo Finnfundin kehitysvaikutustiimin päällikkö Kaisa Alavuotunki.

”Tekemämme tasa-arvoinvestoinnit lisäävät naisten johtajuuden arvostusta ja roolia, vahvistavat naisten taloudellista vaikutusvaltaa sekä lisäävät naisille tarkoitettujen tuotteiden ja palveluiden saatavuutta.”

Finnfund on sijoittanut muun muassa Ruandassa ja Keniassa toimivaan verkkokauppaan Kashaan, joka parantaa naisille suunnattujen terveys-, hygienia- ja itsehoitotuotteiden saatavuutta Itä-Afrikassa. Kasha pyrkii olemaan myös luotettava tietolähde etenkin stigmatisoitujen tuotteiden ympärillä.

Myanmarissa sijoituskohteena on Proximity Finance, joka on maan ensimmäinen pienviljelijöihin keskittyvä rahoituslaitos. Sen asiakkaista yli 60 prosenttia on naisia. Yrityksen johtajista puolet on naisia, mukaan lukien toimitusjohtaja ja talousjohtaja.

Intiassa puolestaan Annapurna Finance tarjoaa mikrolainoja ja niiden yhteydessä talouslukutaidon koulutusta köyhille naisille Intian maaseudulla. Annapurnalla on noin 1,4 miljoonaa aktiivista laina-asiakasta. Lainat ovat pääasiassa ryhmälainoja ja mahdollistavat elinkeinon harjoittamisen.

Nämä ovat muutamia esimerkkejä tasa-arvoa edistävistä sijoituksista.

 

Tasa-arvosijoituksilla on tarkat kriteerit

Miten sijoitukset sitten määritellään niin, että ne varmasti edistävät tasa-arvoa? Finnfund käyttää sijoitusten luokittelussa 2X-kriteereitä, jotka ovat kansainvälisen tasa-arvosijoittamisen yhteisön 2X Challengen määrittämät.

”Yhteinen kriteeristö helpottaa tasa-arvosijoittamisen koko kentän seurantaa ja sijoitusten vertailua. Me olemme kuitenkin kiinnostuneempia siitä, millaista muutosta ja vaikuttavuutta sijoituksillamme voidaan saada aikaan”, kertoo Kaisa Alavuotunki.

”Tarkastelemme myös hankeyhtiön aktiivisuutta ja kunnianhimoa tasa-arvoasioissa. Laadullinen ymmärrys ja sitoutuminen ovat avainsanoja.”

Tasa-arvonäkökulma nostetaan Finnfundilla esiin paitsi sijoituspäätösten harkinnassa, myös niiden seurannassa ja arvioinnissa. Henkilöstöä on koulutettu tunnistamaan tekijöitä, joihin sukupuoli saattaa vaikuttaa.

”Esimerkiksi ilmastoriskit vaikuttavat usein eri tavalla naisiin ja muihin haavoittuviin ryhmiin”, kertoo Alavuotunki.

 

Tasa-arvo yhä tärkeämpää rahoittajille

Aiheen ympärille muodostuneet yhteisöt 2X Challenge ja Gender Finance Collaborative kirittävät kehitystä. Esimerkiksi 2X Challenge on mobilisoinut kahdessa vuodessa naisten taloudellista voimaantumista tukeviin investointeihin noin 3,8 miljardia euroa.

Sukupuolten tasa-arvosta on siten tullut yritysten rahoituksen merkittävä kriteeri, johon yhtiöiden pitää kiinnittää huomiota.

”Yhä useampi rahoittaja tarkastelee sijoituksensa vaikutusta sukupuolten tasa-arvoon, minkä vuoksi myös rahoitusta hakevien yritysten on entistä enemmän mietittävä omaa tasa-arvostrategiaansa”, sanoo Alavuotunki.

 

Uutinen on julkaistu Ulkoministeriön verkkosivuilla 11.11.2020

 

Lue myös
Rasti ruutuun vai tavoitteet paperille? Tasa-arvosijoittaminen on dialogia

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finn­fun­din si­joi­tus­salk­ku kas­voi 887 mil­joo­naan eu­roon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon

”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja…

Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa 

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä…

Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta”

Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion…
Green leaf. Photo credit Shutterstock

Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja…

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…