Finnfundin omistajaohjausmuistio vuodelle 2018

Finnfundin toimintaa ohjaava omistajaohjausmuistio vuodelle 2018 on valmistunut.

Ulkoministeriön vuosittain laatimassa omistajaohjausmuistiossa määritellään Finnfundin kehityspoliittinen erityistehtävä sekä asetetaan toiminnalle kehityspoliittiset sekä yhtiön toiminnan kehittämiseen ja taloudelliseen kannattavuuteen liittyvät tavoitteet.

Lähtökohtana on valtioneuvoston kehityspoliittinen selonteko, joka valmistui helmikuussa 2016. Sen pohjalta Finnfundin toiminnalle on asetettu neljä reunaehtoa. Toiminnan tulee

  1. kohdistua matalan ja alemman keskitulon maihin sekä hauraisiin tai muuten poikkeuksellisen haastavissa tilanteissa oleviin maihin, joissa riskiä sietävää pitkäaikaista pääomaa on niukasti saatavilla ja rahoituksen lisäarvo on siten suurin,
  2. kohdistua tietyille sektoreille (mm. uusiutuva energia, kestävä metsätalous, ruokaturva, valmistava teollisuus, innovatiiviset kasvusektorit) niiden taloudellisten ja yhteiskunnallisia kerrannaisvaikutusten takia,
  3. olla vastuullista ja huomioida ympäristö- ja yhteiskuntavastuu- sekä ihmisoikeusnäkökulmat tarpeellisessa määrin,
  4. olla taloudellisesti kannattavaa.

Tavoitteiden toteutumiselle on määritelty indikaattorit, joiden toteutumista arvioidaan aina seuraavan vuoden alussa. Vuonna 2018 tavoitteina on muun muassa, että

  • 60 prosenttia uusista hankkeista arvioidaan kehitysvaikutuksiltaan hyviksi tai erinomaisiksi,
  • 75 prosenttia uusista sijoituspäätöksistä (euromääräisesti) tulee kohdistua matalan tai alemman keskitulon maihin ja että
  • 40 prosenttia uusista hankkeista tulee palvella suoraan köyhää väestönosaa.

Lisäksi Finnfund raportoi esimerkiksi hankkeissa syntyneiden työpaikkojen ja hankkeista hyötyneiden viljelijöiden määrät, hankkeiden toimintamaissaan valtiolle maksamat verotulot ja maksut, rahoituksen lisäisyyden ja riskirahoituksen osuuden sijoituspäätöksistä sekä miten hankkeet ovat tuottaneet energiaa ja tukeneet ilmastonmuutoksen hillintää.

Finnfundin toiminnan kehittämistä arvioidaan seuraamalla muun muassa toimintakulujen osuutta, yhtiön oman pääoman tuottoa sekä omavaraisuusastetta.

Finnfund jatkaa vuonna 2018 muun muassa ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuuden ja kehitysvaikutusten arvioinnin kehittämistä sekä lisää toiminnan avoimuutta esimerkiksi päivittämällä tiedonantopolitiikkaansa.

Tietoa vuoden 2017 tavoitteiden toteutumisesta kootaan keväällä julkaistavaan vuosikertomukseen sekä syksyllä julkaistavaan kehitysvaikutusjulkaisuun.

Omistajaohjausmuistio: Finnfundin kehityspoliittinen erityistehtävä sekä omistaja- ja kehityspoliittiset tavoitteet vuodelle 2018 (pdf)

Kategoriat:

Uutiset2018

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…