Finnfundin odotetaan panostavan ilmastotoimiin

Tutkimusyhtiö Innolink toteutti Finnfundin toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn, jossa haastateltiin sataa eri sidosryhmien edustajaa. Kysymykset koskivat mm. Finnfundin tunnettuutta ja mielikuvia, tehtäviä ja onnistumista sekä yhteistyön laatua. Vastaajien joukossa oli edustajia Finnfundin investointikohteista ja kanssasijoittajista sekä kansalaisjärjestöistä, poliittista vaikuttajista ja tutkijoista.

”Vastaukset ovat Finnfundille arvokkaita: niiden ansiosta tiedämme miten olemme onnistuneet ja mihin meidän toivotaan panostavan jatkossa. Finnfund koetaan hyväksi ja luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, mikä on hyvä pohja kunnianhimoisille tavoitteillemme”, sanoo Finnfundin viestintäjohtaja Pasi Rajala.

”Olen jopa hieman yllättynyt siitä, miten hyvin Finnfundin missio näkyy toiminnassamme. 81 % vastaajista totesi mission näkyvän melko tai erittäin hyvin. Olemme sitoutuneita rakentamaan kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin yrityksiin kehitysmaissa, ja tutkimuksen perusteella se näkyy myös sidosryhmillemme.”

Vastauksista käy selkeästi ilmi, että Finnfundilta odotetaan kaikissa vastaajaryhmissä panostusta ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Samalla ilmastonmuutos koetaan osa-alueeksi, joka jo nyt näkyy parhaiten Finnfundin toiminnassa.

Vuonna 2018 Finnfund teki maksatuksia 71,9 miljoonalla eurolla yrityksiin tai rahastoihin, jotka toiminnallaan hillitsevät ilmastonmuutosta tai edistävät siihen sopeutumista. Finnfund myös aloitti koko sijoitussalkkunsa
ilmastovaikutusten vuosittaisen laskennan.

Finnfundilta toivotaan lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta etenkin kehitysvaikutusten mittaamisessa ja raportoinnissa.

”Tämä oli yksi tutkimuksen keskeisistä löydöksistä. Kehitysvaikutusten arviointi ja seuranta koko investoinnin elinkaaren ajan on toimintamme ytimessä, mutta meidän on onnistuttava viestimään siitä entistä paremmin”, toteaa Rajala.

Finnfund raportoi vaikuttavuudestaan vuosittain kehitysvaikutusjulkaisussa. Julkaisut pääset lukemaan tästä linkistä.

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…