Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfundin ihmisoikeuslinjaus valmistui Uutiset|14.1.2019Finnfundin ihmisoikeuslinjaus valmistui Finnfundin ihmisoikeuslinjaus on valmistunut. Sen tavoitteena on sisällyttää YK:n ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevat periaatteet (UNGP) entistä paremmin sijoitustoimintaan investoinnin koko elinkaaren aikana. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen on keskeinen osa Finnfundin työtä kehitysrahoittajana ja vastuullisena vaikuttavuussijoittajana. Vastuullisesti toimivat yritykset voivat työnantajina, yrityskansalaisina ja lähiyhteisöjensä kumppaneina vaikuttaa omalla toiminnallaan myönteisesti ihmisoikeuksiin esimerkiksi edistämällä hyviä työoloja, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja järjestäytymisvapautta. Kehitysrahoittajana Finnfund on sitoutunut kannustamaan ja edistämään tällaisten myönteisten vaikutusten aikaansaamista. Finnfundin investointikohteet sijaitsevat usein vaikeissa ympäristöissä, joissa mahdollisuudet merkittävien kehitysvaikutusten aikaansaamiseen ovat suuret, mutta joissa myös ihmisoikeuksiin liittyvät riskit voivat olla merkittäviä. Ihmisoikeusvaikutusten arviointia tehty osana investointien vastuullisuuden arviointia ja seurantaa yli 10 vuoden ajan. Tässä keskeisessä asemassa ovat olleet muun muassa Maailmanpankkiryhmän IFC:n vastuullisuusstandardit sekä Maailman työjärjestö ILOn työelämää koskeva julistus. Uusi ihmisoikeuslinjaus tukee tätä edelleen ja on keskeinen osa Finnfundin ympäristö- ja yhteiskuntavastuupolitiikkaa. Keskustelut eri sidosryhmien ja asiantuntijoiden kanssa olivat keskeisessä roolissa linjauksen valmistelussa. Erilaisten pienempien tapaamisten ja tilaisuuksien lisäksi viime vuoden aikana järjestettiin kaksi laajempaa keskustelutilaisuutta. Mukana keskustelemassa oli muun muassa kansalaisjärjestöjen, yritysten, viranomaisten sekä tutkimuslaitosten edustajia. Työkalujen ja prosessien kehittäminen tulee jatkumaan edelleen. ”Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen on Finnfundin työn ytimessä, ja uusi linjaus tulee vahvistamaan tätä työtä entisestään. Valmistelun osana käydyt keskustelut ovat olleet tärkeässä roolissa linjauksen kehittämisessä, joten haluankin kiittää kaikkia mukana olleita tahoja hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Uutta linjausta sovelletaan 1. tammikuuta alkaen kaikkiin uusiin sijoituspäätöksiin sekä soveltuvin osin myös jo olemassa oleviin investointeihin. Tutustu ihmisoikeuslinjaukseen tarkemmin täällä. Lisätietoa: Finnfundin ihmisoikeuslinjaus valmisteilla – kommentoi luonnosta (Uutinen 1.11.2018) Ihmisoikeudet Ympäristö- ja yhteiskuntavastuupolitiikka Omistajaohjaus Kieltolista Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija Sylvie Fraboulet-Jussila, p. 040 587 6467, sylvie.fraboulet-jussila(a)finnfund.fi Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija Karoliina Lindroos, p. 040 577 2203, karoliina.lindroos(a)finnfund.fi Kategoriat: UutisetIhmisoikeudet2019 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 15.5.2025 Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 887 miljoonaan euroon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon ”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja… Uutiset 9.5.2025 Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä… Uutiset 7.5.2025 Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta” Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion… Uutiset 6.5.2025 Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja… Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Selaa vasemalle Selaa oikealle