Finnfundille Green Office -sertifikaatti

Green office logo Finnfund on saanut WWF Green Office -sertifikaatin, joka kertoo organisaation sitoutumisesta konkreettisiin toimiin hiilijalanjälkensä pienentämiseksi.

”Vastuullisuus on Finnfundin toiminnan ytimessä, ja kannustamme asiakkaitamme hankkimaan kansainvälisiä vastuullisuus- ja laatusertifiointeja. Green Office -hanke kääntää katseemme omaan toimintaamme ja siihen, miten voimme jatkuvasti kehittää sitä”, kertoo Finnfundin Green Office -työryhmän vetäjä Kenneth Söderling. ”Green Office tuo meille systemaattisen tavan lähestyä ja mitata toimistomme ympäristötyötä.”

Aloite sertifikaatin hakemiseen lähti henkilöstöltä. Green Office -teeman ympärille koottiin työryhmä, johon kuuluu henkilöstön edustajia – muun muassa kaksi johtoryhmän jäsentä. ”Tämä on mahdollistanut ehdotusten nopean käsittelyn ja muutosten läpiviennin”, toteaa Söderling. Hän työskentelee itse analyytikkona ja vastaa muun muassa Finnfundin koko sijoitussalkun hiilijalanjäljen laskemisesta.

Finnfund muutti keväällä 2019 uusiin toimitiloihin Helsingin Ruoholahteen. Muutto antoi mahdollisuuden aloittaa esimerkiksi toimiston kierrätysjärjestelmän pohtiminen puhtaalta pöydältä. Omat roska-astiat väistyivät yhteisten kierrätysasemien tieltä. Uuden toimiston sijainti valikoitui suurelta osin hyvien kulkuyhteyksien vuoksi, ja henkilöstöä kannustetaan kulkemaan työmatkat joko julkista liikennettä hyödyntäen, pyöräillen tai kävellen. Käytössä on myös lainattavia matkakortteja helpottamaan liikkumista toimiston ulkopuolella työpäivän aikana.

Itsearvioinnin ja WWF:n suorittaman auditoinnin jälkeen Finnfund on saanut arvokasta palautetta, jonka mukaisesti toimintaa voidaan kehittää. ”Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut aloittaa luomalla suuntaviivat ja tavoitteet tulevaisuudelle sen sijaan, että säntäsimme heti tekemään toimenpiteitä”, pohtii Söderling. ”Pian meillä on kuitenkin mustaa valkoisella siitä, mikä toimistomme hiilijalanjälki on. Seuraavaksi asetamme sen pienentämisen osalta tavoitteen ja teemme sen mukaisesti toimintasuunnitelman.”

Finnfund toimii kehittyvissä maissa ja lentomatkat Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan muodostavat valtaosan yhtiön hiilijalanjäljestä. Etäneuvottelumahdollisuuksiin on panostettu paljon, mutta sijoituskohteisiin perehtyminen ja esimerkiksi vastuullisuustyön seuranta on tehtävä paikan päällä. ”Lentäminen on meille hiilijalanjäljen osalta suurin haaste”, myöntää Söderling. ”Pohdimme biopolttoaineen suosimista, lentokompensaatioita ja lennettyjen kilometrien vähentämistä. Erilaisilla valinnoilla voimme vaikuttaa myös lentämisestä aiheutuvaan kuormaan.”

Liittymällä Green Office -sertifioitujen organisaatioiden verkostoon Finnfund haluaa myös viestiä hiilijalanjäljen mittaamisen ja sen pienentämisen tärkeyttä. Sertifikaatin saaneet ovat velvollisia raportoimaan kulutuslukunsa kerran vuodessa WWF:lle. Lukujen pohjalta laaditaan raportti, jonka avulla seurataan verkostoon kuuluvien yritysten ja organisaatioiden ympäristötoiminnan kehittymistä vuosien saatossa.

Lisätietoja: 

Kenneth Söderling, Finnfundin Green Office -työryhmän vetäjä
kenneth.soderling (a) finnfund.fi, p. 040 358 6139

Kategoriat:

Uutiset2019

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…