Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund rahoittamaan etiopialaista kanankasvattamoa – tavoitteena ruokaturvan ja elintason parantaminen Uutiset|11.5.2017Finnfund rahoittamaan etiopialaista kanankasvattamoa – tavoitteena ruokaturvan ja elintason parantaminen EthioChicken kasvattaa untuvikkoja, joiden munien ja lihan avulla erityisesti maaseudulla asuvat perheet voivat monipuolistaa ruokavaliotaan ja hankkia toimeentuloa. Finnfund alkaa rahoittaa EthioChicken-yritystä, jonka tavoitteena on parantaa etiopialaisten ruokaturvaa sekä vähentää vajaaravitsemusta ja köyhyyttä. Yritys kasvattaa untuvikkoja, joiden munien ja lihan avulla erityisesti maaseudulla asuvat perheet voivat monipuolistaa ruokavaliotaan ja hankkia toimeentuloa. Yrityksellä on tällä hetkellä kolme kanalaa, joissa se kasvattaa untuvikkoja. Se myy untuvikot ulkopuolisille kasvattajille, joista valtaosa on alle 30-vuotiaita nuoria, joilla on usein yliopistokoulutus. Heidän tehtävänään on kasvattaa untuvikoista kananpoikia ja myydä ne noin 4-6 viikon ikäisinä perheille, jotka voivat tuottaa kanojen avulla munia ja kananlihaa syötäväksi sekä myytäväksi. Näistä lopullisista asiakkaista arviolta noin 85 prosenttia asuu maaseudulla. Kanan kasvatuksesta huolehtivat pääsääntöisesti perheiden äidit muiden töidensä ohella. Kasvattajat antavat myös yhdessä valtion maatalousasiantuntijoiden kanssa koulutusta kanojen kasvattamisessa. EthioChicken keskittyy kasvattamaan rotuja, jotka ovat tuottoisampia kuin perinteiset etiopialaiset kanarodut: ne esimerkiksi kasvavat nopeammin ja munivat enemmän. Lisäksi ne ovat terveempiä, sillä kaikki untuvikot rokotetaan ennen niiden myyntiä kasvattajille. Kananmunat ja -liha lisäävät ruokavalion proteiinipitoisuutta. Samalla ne voivat olla tärkeä tulonlähde. ”Finnfundin rahoituksen avulla voimme rakentaa kanaloita sekä investoida uusiin hautomakoneisiin ja ruoan käsittelylaitteisiin, parantaa hygieniaa, sanitaatiota sekä työpaikkamme terveellisyyttä ja turvallisuutta edelleen. Tämä kaikki auttaa meitä pääsemään lähemmäs visiotamme, että jokainen etiopialainen saisi yhden vastuullisesti kasvatetun kanan vuodessa”, sanoo EthioChickenin toimitusjohtaja David Ellis. Vuonna 2010 perustettu yritys on kasvattanut ja myynyt jo kolmetoista miljoonaa untuvikkoa Etiopiassa. Yritys työllistää tällä hetkellä suoraan yli 700 ihmistä, joista 40 prosenttia on naisia. Lisäksi se työskentelee noin 1800 kasvattajan kanssa, jotka työllistävät tuhansia ihmisiä. Kun mukaan lasketaan kanojen lopulliset ostajat, yrityksen voidaan arvioida vaikuttaneen myönteisesti esimerkiksi vuonna 2016 jopa 1,3 miljoonaan kotitalouteen eli arviolta jopa yli kuuden miljoonaan etiopialaisen elämään. Finnfund on myöntänyt EthioChickenin omistavalle AgFlow Poultrylle 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan. Tavoitteena on tukea yrityksen kehitystä ja toiminnan laajentamista Etiopiassa. ”EthioChicken tekee tärkeää työtä, ja rahoitamme mielellämme sen toiminnan laajentamista ja kehittämistä. Ruokaturvan parantaminen ja työpaikkojen luominen erityisesti nuorille ovat Etiopian ja koko alueen kehityksen kannalta avainasemassa”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. ”EthioChickenin toimintamalli on lähes ainutlaatuinen Afrikassa – se on ainoa siipikarjayritys, joka on onnistunut tavoittamaan laajasti nimenomaan maaseudun kotitaloudet pystyen samalla toimimaan kannattavasti”, toteaa Finnfundin rahoituspäällikkö Jari Matero. Yritys on saanut aiemmin kansainvälistä huomiota ja kiitosta työstään. Ruokaturvan parantaminen on erityisen tärkeää Etiopiassa, joka kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Maa on kärsinyt viime aikoina poikkeuksellisesta kuivuudesta, mikä on vaikuttanut erityisesti maanviljelijöiden ja muiden maaseudulla asuvien elämään. Maassa on ollut myös poliittista levottomuutta. Samalla Etiopia on yksi niistä maista, joissa väestön määrä kasvaa voimakkaimmin maailmassa: YK arvioi väestön odotetaan tuplautuvan nykyisestä 99 miljoonasta 188 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Lisätietoa: http://www.ethiochicken.com Maatalouden kehittäminen parantaa ruokaturvaa ja vähentää köyhyyttä Maailman köyhistä 78 prosenttia elää maaseudulla ja työskentelee pääasiassa maataloudessa. Maatalous on tehokkain väylä köyhien tulojen kasvattamiseen. Naiset tekevät lähes puolet maatalouden töistä. Väestön määrä kasvaa, joten ruoantuotannon tehokkuutta on parannettava: maatalouden on tuotettava 50 prosenttia lisää ruokaa ruokkiakseen maapallon yhdeksän miljardia asukasta vuonna 2050. Joka päivä 790 miljoonaa ihmistä ei saa riittävästi ravintoa. Mikäli nykyinen suuntaus jatkuu, kestävän kehityksen toinen tavoite eli nälän poistaminen maailmasta jää saavuttamatta. Maailman alle viisivuotiaista lapista joka neljäs (25 %) on aliravittu. Tämä tarkoittaa 160 miljoonaa lasta. Näistä lapsista 75 prosenttia asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Aliravitsemus on syynä lähes puolessa (45 %) alle viisivuotiaiden kuolemissa. Lisätietoa: Sustainable development goal 2: End hunger, achieve food security and improved nutrition and promote sustainable agriculture Kategoriat: UutisetMaatalous2017Afrikka Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Uutiset 22.1.2025 Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.… Uutiset 20.12.2024 Finnfundin verkkosivut uudistuivat Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä… Uutiset 19.12.2024 Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä… Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Selaa vasemalle Selaa oikealle