Finnfund mukaan eurooppalaisten kehitysrahoittajien koronatukipakettiin

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sijoittaa 10 miljoonaa euroa yhdentoista eurooppalaisen kehitysrahoittajan ja Euroopan investointipankin aloitteeseen, jonka tavoitteena on heikentää koronakriisin kielteisiä vaikutuksia talouteen ja työllisyyteen kehitysmaissa.

Yhteensä 280 miljoonan euron rahoituspaketti kanavoidaan jo olemassa olevan, Eurooppalaisten kehitysrahoittajien yhdistyksen (EDFI) ja Euroopan investointipankin yhteisen European Financing Partners -yhteistyön (EFP) kautta. Rahoituksella tuetaan kehitysmaissa toimivia rahoituslaitoksia ja yrityksiä sekä varmistetaan yritysinvestointien jatkuminen.

”Korona on ollut ennennäkemätön shokki monille kehitysmaiden yrityksille. Kehitysrahoittajana etsimme aktiivisesti keinoja innovatiivisten, hyvien yritysten tukemiseen kriisin keskellä. Kehittyvissä maissa yritysten luomilla työpaikoilla ja palveluilla on erityisen suuri merkitys maiden kriisikestävyyden kannalta. Tämän laajan eurooppalaisen yhteistyön kautta pystymme kokoamaan resursseja ja kanavoimaan rahoitusta tehokkaasti sekä rahoituslaitosten kautta että suoraan yrityksille”, sanoo rahoituspäällikkö Ulla Huotari.

Finnfund on ollut mukana European Financing Partnersissa sen perustamisvuodesta 2003 lähtien. Tähän mennessä rahoitusta on myönnetty sen kautta yhteensä 43 vastuulliseen yksityisen sektorin hankkeeseen, joiden yhteisarvo on 590 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 40 prosenttia on kohdistunut rahoitusalalle. Lisäksi rahoitusta on myönnetty esimerkiksi infrastruktuurin kehittämiseen ja maatalouteen.

Lue lisää Eurooppalaisten kehitysrahoittajien (EDFI) tiedotteesta: European bilateral development finance institutions and EIB launch EUR 280 million financing initiative to support Covid-19 impacted business

Lisätietoa:
Rahoituspäällikkö Ulla Huotari, p. 050 594 2296, ulla.huotari@finnfund.fi
Viestintäpäällikkö Kirsi Pere, p. 040 620 9767, kirsi.pere@finnfund.fi

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja ammattimainen vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin ja kannattaviin yrityksiin kehitysmaissa. Sijoitamme vuosittain 200-250 miljoonaa euroa 20-30 projektiin, painottaen uusiutuvaa energiaa, metsätaloutta, maataloutta ja rahoitusalaa. Yhteensä Finnfundin sijoitukset ja sijoituspäätökset ovat noin 957 miljoonaa euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on noin 90 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa http:www.finnfund.fi

Kategoriat:

Uutiset2020

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…