Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund ja Euroopan komissio allekirjoittivat takuusopimuksen edistämään Afrikan digitalisaatiota Uutiset|26.10.2023Finnfund ja Euroopan komissio allekirjoittivat takuusopimuksen edistämään Afrikan digitalisaatiota Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on allekirjoittanut Euroopan komission kanssa sopimuksen EFSD+ -takuuohjelmasta, jonka myötä Finnfundilla on mahdollisuus kasvattaa digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin kohdistuvia sijoituksiaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 166 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana. ”Takuuohjelma kasvattaa entisestään Finnfundin mahdollisuuksia edistää digitalisaatiota Afrikassa”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. ”Digitalisaation vauhdittaminen edistää kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista: Taloudellisen kasvun ohella ihmisten pääsy rahoituspalveluiden, koulutuksen ja terveydenhuollon palveluiden pariin etenee, minkä lisäksi palveluiden saaminen digitaalisten kanavien kautta yhä useampien ulottuville vauhdittaa myös naisten osallisuuden kasvua ja tasa-arvon toteutumista.” ”EU:n Global Gateway –strategian ytimessä on paremman tulevaisuuden luominen kumppanimaillemme” sanoo EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen. ”EU jakaa Finnfundin vision vihreämmästä, verkkoyhteyksien mahdollistamasta taloudellisesti kestävästä digitaalisesta tulevaisuudesta, joka koskee sekä kumppaneitamme Saharan eteläpuolisessa Afrikassa että muuallakin maailmassa. Tänään esitelty takuuohjelma vahvistaa kumppanuuksiamme eri Afrikan maiden kanssa. Team Europe -yhteistyö tuo yhteen EU:n parhaan osaamisen ja resurssit, mahdollistaen vaikuttavat tulokset, jotka näkyvät kansalaisille kaikissa kumppanimaissamme.” Finnfund sijoittaa kannattaviin yrityksiin, joiden vaikuttavuus arvioidaan korkeaksi. Global Gateway -strategiaan liitettävät sijoitukset keskittyvät ennen kaikkea laajakaistayhteyksien rakentamiseen maaseudulle, tiedonvälityksen ja digitaalisten ratkaisujen saavutettavuuteen sekä tuotteiden ja palveluiden helpompaan saatavuuteen. Digitaalista infrastruktuuria edistetään esimerkiksi sijoituksilla teletorneihin ja datakeskuksiin. Digitaalisiin ratkaisuihin kuuluvat esimerkiksi fintech-sijoitukset ja verkkokaupat sekä koulutus- ja terveysteknologia. Finnfundin sijoitus voi kohdistua kehitysmaassa toimivaan, suomalaisomisteiseen yritykseen. Suomalaiset yritykset voivat osallistua Finnfundin hankkeisiin myös esimerkiksi teknologiatoimittajina. Edit. Summa tekstin ensimmäisessä kappaleessa korjattu 150 miljoonasta eurosta 166 miljoonaan euroon. Lisätietoja: Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, p. 09 348 434 Kristiina Karjanlahti, johtava ekonomisti, kristiina.karjanlahti@finnfund.fi, p. 050 525 7081 Lue lisää Finnfundin sijoituksista digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin Katso Jutta Urpilaisen videotervehdys Kasvua Afrikasta -tilaisuudessa Kategoriat: UutisetDigitaaliset ratkaisut ja infrastruktuuri2023Afrikka Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 15.5.2025 Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 887 miljoonaan euroon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon ”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja… Uutiset 9.5.2025 Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä… Uutiset 7.5.2025 Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta” Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion… Uutiset 6.5.2025 Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja… Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Uutiset 30.1.2025 Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen… Uutiset 29.1.2025 Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa… Selaa vasemalle Selaa oikealle