Evaluaatio Finnfundin erityisriskirahoituksesta valmistui – painopisteen siirto köyhimpiin maihin onnistui

Finnfundin toimintaa ohjaavan ulkoministeriön tilaama evaluaatio erityisriskirahoituksesta on valmistunut. Arvioinnin mukaan erityisriskirahoitus on toiminut suunnitellulla tavalla, sillä entistä suurempi osa Finnfundin sijoituksista kohdistuu köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan tärkeisiin hankkeisiin.

”Arviointi osoittaa erityisriskirahoituksen toimineen suunnitellulla tavalla eli siirtäneen yhtiön sijoitussalkkua köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan tärkeisiin hankkeisiin, joiden olisi muuten vaikea saada rahoitusta”, sanoo osastopäällikkö Satu Santala ulkoministeriön tiedotteessa.

Kyseessä on valtion myöntämä tappiokorvaussitoumus, joka suunnattiin eri tavoin riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan poikkeuksellisen hyviin sijoituksiin. Riskisyyteen vaikuttavat esimerkiksi sijoituksen sijaintimaa, sijoituksen koko ja toimiala. Vastaavanlaisia hankkeita Finnfund on tehnyt jo ennen erityisriskirahoitusta, mutta nyt niitä pystyttiin tekemään enemmän.

Sitoumus oli voimassa vuosina 2012–2015 ja sen koko oli rajattu 50 miljoonaan euroon. Takuun piiriin on otettu 16 yrityshanketta, joista 14 on käynnistynyt eikä niistä toistaiseksi ole tullut tappioita.

Näistä sijoituksista vähiten kehittyneissä LDC-maissa on 81 prosenttia, muissa alemman tulotason maissa 6 prosenttia ja alemman keskitulon maissa 13 prosenttia. Sijoituksista 10 on Afrikassa, viisi Aasiassa ja yhden kohdealueena on Latinalainen Amerikka. Sijoituksissa on useita kestävän metsätalouden ja uusiutuvan energian hankkeita.

Finnfund on 2000-luvulta lähtien siirtänyt sijoitustoimintansa painopistettä köyhimpiin maihin ja muutos on vauhdittunut erityisriskirahoituksen myötä. Nykyisin LDC-maissa on noin kolmannes (34 %) ja muissa matalan tulotason maissa noin viidennes (18 %) kaikista sijoituksista. Nämä osuudet ovat selkeästi suuremmat kuin esimerkiksi muilla eurooppalaisilla kehitysrahoittajilla keskimäärin.

Evaluaation on tehnyt konsultti- ja tilintarkastusyhtiö KPMG.

Evaluaatio: Finnfundin sijoitustoiminnan painopisteen siirto köyhimpiin maihin onnistui (ulkoministeriön tiedote ja evaluaatio)

Lisätietoa:

Helena Arlander, johtaja, riskienhallinta ja vaikuttavuus, helena.arlander(a)finnfund.fi, p. 050 561 1516
Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi, p. 040 577 7676

Kategoriat:

Uutiset2018

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…

Finnfund sijoittaa Khan Bankiin, jolla on tärkeä rooli Mongolian vihreässä rahoituksessa ja pienyrittäjien tukemisessa

Eurooppalaiset kehitysrahoittajat tekevät hollantilaisen FMO:n johdolla 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen mongolialaiseen Khan Bankiin.…

Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä…

Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta

Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä…

Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance…