D.light tuo aurinkosähköratkaisut miljoonien ihmisten ulottuville

OP Finnfund Global Impact Fund I:n pääomasijoitus vauhdittaa d.lightin tavoitetta vaikuttaa miljardin ihmisen elämään aurinkosähköratkaisuilla

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I on tehnyt 7 miljoonan Yhdysvaltain dollarin pääomasijoituksen aurinkoenergiatuotteita kehittävään d.lightiin. Rahoitus mahdollistaa yhtiön liiketoiminnan laajenemisen Afrikassa.

”Olemme iloisia saadessamme aloittaa yhteistyön OP Finnfund Global Impact Fund I:n kanssa”, sanoo yksi d.lightin perustajista, toimitusjohtaja Ned Tozun. ”Vaikuttavuusrahaston tavoitteet ovat hyvin linjassa oman missiomme kanssa. Olemme sitoutuneita luomaan työpaikkoja ja kehitystä, ja tämä kumppanuus on meille seuraavassa kasvuvaiheessa hyvin tärkeä. Uskomme, että vaikuttavuutemme kiihtyy ja syventyy laajentuessamme sekä maantieteellisesti että tuotevalikoimamme osalta. Tulevaisuus näyttää valoisalta sekä d.lightin että koko sähköverkon ulkopuolisia ratkaisuja tarjoavan toimialan kannalta.”

”OP Finnfund Global Impact Fund I hakee sijoituksiltaan vaikuttavuutta esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseen, ruokaturvan parantamiseen, tasa-arvoon ja rahoituksen saatavuuteen”, kertoo Finnfundin apulaisjohtaja Jussi Tourunen. ”Ilmastonmuutoksen kannalta on ratkaisevaa miten kehittyvät maat vastaavat nopeasti kasvavaan energiantarpeeseensa. Sijoituksemme d.lightiin mahdollistaa yhtiön kasvun ja tuo puhdasta sähköä yhä useammalle ihmiselle.”

D.light on vuodesta 2006 mahdollistanut aurinkovoimalla tuotetut ratkaisut yli 125 miljoonalle ihmiselle 70 maassa. Tuotteita on tarjolla hyvin edullisista aurinkovoimalla toimivista lyhdyistä kodin aurinkovoimaratkaisuihin, joiden avulla sähköä on saatavilla valaistukseen, matkapuhelinten lataamiseen ja elektroniikkaan kuten televisioon. D.lightin aurinkovoimaratkaisut ovat saaneet kansainvälisiä innovaatiopalkintoja ja niiden jakeluverkosto kattaa yli 300 000 myyntipistettä ympäri maailmaa.

D.lightilla on alusta lähtien ollut kunnianhimoinen tavoite: Yhtiö halusi vaikuttaa 100 miljoonan ihmisen elämään vuoteen 2020 mennessä. Tämä tavoite saavuttiin ja nyt seuraava tavoite on vaikuttaa miljardin eli tuhannen miljoonan ihmisen elämään vuoteen 2030 mennessä.

Median yhteydenotot:
media@dlight.com
Valpuri Mäkinen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Finnfund valpuri.makinen@finnfund.fi 050 384 2105

 

OP Finnfund Global Impact Fund I
OP Finnfund Global Impact Fund I on Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto, joka tavoittelee tuoton ohella merkittäviä myönteisiä kehitysvaikutuksia. Rahasto on kerännyt yhteensä 135 miljoonaa euroa. OP Varainhoito Oy toimii rahaston salkunhoitajana ja OP-Rahastoyhtiö Oy toimii rahaston vaihtoehtorahaston hoitajana. Finnfund, suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, toimii rahaston neuvonantajana ja ankkurisijoittajana.

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finn­fun­din si­joi­tus­salk­ku kas­voi 887 mil­joo­naan eu­roon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon

”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja…

Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa 

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä…

Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta”

Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion…
Green leaf. Photo credit Shutterstock

Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja…

Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa 

Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa…

Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa

Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla

Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä…

Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.…

Suomalaiset sijoittajat mukana vauhdittamassa liikenteen sähköistymistä Intiassa

Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I ja suomalainen…

Finnfund jatkaa yhteistyötä mongolialaisen XacBankin kanssa, kohderyhmänä ennen kaikkea naisten omistamat mikro- ja pk-yritykset

Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan mongolialaiselle XacBankille. Laina on osa IFC:n johtamaa…