Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetTutkimus: Finnfundia arvostetaan kumppanina – osaamista ja lisäarvoa yhteistyöstä Uutiset|16.12.2024Tutkimus: Finnfundia arvostetaan kumppanina – osaamista ja lisäarvoa yhteistyöstä Asiantunteva, vastuullinen, innovatiivinen, luotettava ja pragmaattinen. Muun muassa näitä ominaisuuksia liitettiin Finnfundiin tuoreessa sidosryhmätutkimuksessa, jossa kartoitettiin esimerkiksi Finnfundin tunnettuutta, siihen liitettäviä mielikuvia. Samalla selvitettiin muun muassa Finnfundin kanssa tehtävän yhteistyön laatua ja lisäarvon tuottamista, vastuullisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyviä odotuksia sekä toimintakentän muutosta. Tuloksia hyödynnetään Finnfundin uuden strategian valmistelussa ja toiminnan kehittämisessä. Strategian valmistelu on loppusuoralla ja se julkaistaneen tammikuussa 2025. ”Sidosryhmien palaute ja ideat ovat Finnfundin toiminnan kehittämisessä erittäin tärkeitä. Haluankin kiittää kaikkia vastaajia niin Finnfundin sisällä kuin ulkopuolella”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Vastuullista ja vaikuttavaa yhteistyötä Finnfundin missiona on rakentaa kestävämpää tulevaisuutta ja luoda pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Visiona on, että ihmiset ja planeetta ovat jokaisen investointipäätöksen ytimessä. Miten hyvin tämä näkyy sidosryhmiemme mielestä Finnfundin toiminnassa? Tulos oli varsin korkea: kaikkien vastausten keskiarvo oli peräti 4,0 asteikolla 1–5. Kokonaisarvosana Finnfundin työlle oli 4,1 asteikolla 1–5. Tutkimuksessa kysyttiin, kuinka hyvin tietyt ominaisuudet kuvaavat Finnfundia. Erinomaiset arvosanat annettiin esimerkiksi asiantuntemuksesta ja ammattimaisuudesta, vastuullisuudesta, luotettavuudesta sekä siitä, että toiminta tuottaa kehitysvaikutuksia. Nämä teemat toistuivat myös avoimessa palautteessa. Kiitosta annettiin myös esimerkiksi käytännönläheisyydestä ja ratkaisukeskeisyydestä. Yhteistyötä arvostetaan Suuri osa sidosryhmistä suosittelee Finnfundia kumppanina: esimerkiksi Finnfundin rahoittamien yritysten antama niin sanottu net promoter score (NPS) on 78 ja kanssasijoittajien 65. Luvut ovat varsin korkeita. Kysyttäessä rahoitettavilta yrityksiltä, miten paljon lisäarvoa Finnfundin rahoitus ja yhteistyö on heille tuonut, vastauksien keskiarvo oli 4,5 asteikolla 1–5. ”Se, että rahoittamamme yritykset ja kanssasijoittajat arvostavat yhteistyötämme ja kokevat saavansa siitä lisäarvoa on meille erittäin tärkeää. Olemme erittäin kiitollisia ja iloisia tästä palautteesta. Se antaa meille hyvät lähtökohdat vahvistaa ja kehittää toimintaamme edelleen”, Kangasniemi sanoo. Selkeä enemmistö Finnfundin rahoittamista yrityksistä ja kanssasijoittajista myös arvioi Finnfundin kanssa tehtävää yhteistyötä paremmaksi kuin muiden vastaavien sijoittajien kanssa. Ilmastonmuutos ja köyhyyden vähentäminen edelleen kärjessä Tutkimuksen avulla haluttiin myös selvittää, mitä vaikuttavuuden ja vastuullisuuden osa-alueita sidosryhmät pitävät tärkeinä ja mihin Finnfundin pitäisi jatkossa erityisesti panostaa. Tärkeimpinä pidettiin edelleen ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista, mutta myös köyhyyden vähentäminen työllisyyttä edistämällä sekä yksityisen rahoituksen mobilisointi kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutokseen korostuivat vastauksissa. Vastaajien mukaan Finnfund on onnistunut toimimaan vastuullisen sijoitustoiminnan esimerkkinä (ulkoisten vastaajien keskiarvo 4,2, asteikolla 1–5), toiminta tuottaa kehitysvaikutuksia (4,1) ja toimintaa pidetään avoimena ja läpinäkyvänä (4,1). Finnfundin toiminnan katsotaan myös edistävän ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta ja hyvää hallintotapaa (4,1). Tunnettuus kasvanut Finnfundin tunnettuus oli jälleen kasvanut verrattuna edelliseen, vuonna 2022 tehtyyn kyselyyn. Ulkoiset sidosryhmät ovat myös varsin tyytyväisiä Finnfundin tuottamaan tietoon ja sen määrään: asteikolla 1–5 kaikki vastaukset sijoittuivat välille 3–5, keskiarvon ollessa 4,1. ”Yhteistyön ja viestintä ovat jatkuvaa työtä, joten on tärkeää kuulla, mitä sidosryhmämme ajattelevat ja toivovat meiltä. Kysyimme nyt ensimmäistä kertaa myös avoimuuden ja läpinäkyvyyden toteutumisesta, ja on ilo huomata, että myös siihen ollaan varsin tyytyväisiä. Tätä työtä pitää edelleen myös jatkaa”, sanoo Finnfundin viestintäpäällikkö Kirsi Pere. Vaikuttavuussijoittamisen kenttä murroksessa Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli myös selvittää, millaisia muutoksia ja odotuksia kehitysrahoituksen ja vaikuttavuussijoittamisen kentässä on eri toimijoiden mukaan odotettavissa. Vastauksissa korostuivat vaikuttavuussijoittamisen ja vastuullisen sijoittamisen voimakas kehitys sekä toisaalta geopoliittiset epävarmuudet ja niiden mukanaan tuomaan haasteet. Monet vastaajat toivoivat näkevänsä Finnfundin entistä vahvempana toimijana muutoksen keskellä. ”Toimintaympäristön muutos sekä globaalit taloudelliset ja poliittiset epävarmuudet heijastuvat vastauksiin. Sijoitamme laajasti kehittyville markkinoille ja eri sektoreille, joten tämän on ymmärrettävää. Näkökulmat ja odotukset vaihtelevat, mutta lähtökohtaisesti Finnfundin toivotaan vahvistavan ja kehittävän toimintaansa sekä kumppanuuksia edelleen”, Pere sanoo. Tutkimus koostui sähköisestä kyselystä sekä muutamista täydentävistä puhelinhaastatteluista, jotka tehtiin kesä-syyskuussa 2024 suomeksi ja englanniksi. Vastauksia saatiin yhteensä 163. Vastaajina oli sekä ulkoisia että sisäisiä sidosryhmiä, kuten Finnfundin rahoittamia yrityksiä, muita sijoittajia, kansalaisjärjestöjä ja toimittajia sekä Finnfundin omistajia, hallintoneuvoston ja johtokunnan jäseniä sekä henkilöstö. Tutkimuksen toteutti tutkimuslaitos Innolink Oy. Poimintoja vastauksista: Finnfund had the vision and the courage to make an equity investment in us when other development banks would only do debt. you keep what you are doing. the world has too few of you Keep delivering on your bold vision and on your significant mission! You do indeed put people and the planet at the center of all that you do. Delighted to partner together! Finnfund understands commercial forestry and the need to invest to help mitigate the negative effects of climate change and the loss of biodiversity. Finnfund has the ability to actively help catalyze other development banks investment by bring their expertise to bear and to help give private investors the confidence to invest. I understand that Finnfund is a good employer. I would be happy to work with them someday. Patient. Inquisitive. Flexible. Lue lisää:Strategia ja johtaminen – FinnfundKeep up the good work – sidosryhmätutkimus kokosi palautetta ja ideoita Finnfundin toiminnasta – Finnfund (Uutinen 7.3.2022)Finnfundin odotetaan panostavan ilmastotoimiin – Finnfund (Uutinen 26.4.2019) Lisätietoa:Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, kirsi.pere@finnfund.fi, p. 040 620 9767 Kategoriat: UutisetVastuullisuus2024 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset: Kaikki uutiset Uutiset 16.12.2024 Tutkimus: Finnfundia arvostetaan kumppanina – osaamista ja lisäarvoa yhteistyöstä Asiantunteva, vastuullinen, innovatiivinen, luotettava ja pragmaattinen. Muun muassa näitä ominaisuuksia liitettiin Finnfundiin tuoreessa sidosryhmätutkimuksessa,… Uutiset 9.12.2024 Hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta! Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksellistä uutta vuotta 2025! Uutiset 28.11.2024 Finnfundin 10 miljoonan euron osakepääomasijoitus vauhdittaa Nepalin valokuituverkon laajentamista Finnfund sijoittaa WorldLink Communications Ltd -yhtiöön, joka on Nepalin suurin internetpalvelun tarjoaja. Finnfundin sijoituksen avulla olemassa… Uutiset 11.11.2024 Finnfund sijoittaa yhtiöön, joka vähentää sähkökatkoja tekoälyn avulla Monessa Afrikan maassa sähköverkko on epävakaa ja sähköyhtiöiden on vaikea tarjota asiakkailleen luotettavaa palvelua.… Uutiset 30.10.2024 UNICEF ja Finnfund syventävät yhteistyötään lasten oikeuksien edistämisessä Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä UNICEF syventävät yhteistyötään sijoitusten lapsilinssin, UNICEFin Child-lens Investing Frameworkin… Uutiset 21.10.2024 Finnfundin sijoitus nepalilaiseen Siddhartha-pankkiin vahvistaa pk-yritysten ja uusiutuvan energian rahoitusta Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan nepalilaiselle Siddhartha-pankille. Kyseessä on… Uutiset 26.8.2024 Anne Valto Uusi linjaus ohjaa Finnfundin sijoitustoimintaa luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on ottanut käyttöön linjauksen, joka kiteyttää ne periaatteet ja tavoitteet,… Uutiset 13.8.2024 OP Finnfund Global Impact Fund I sijoittaa TerraPayhin, joka mahdollistaa edullisemmat kansainväliset rahalähetykset 40 Afrikan maahan Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I vauhdittaa teknologiayritys… Uutiset 4.7.2024 Sijoittaja, käännä katse Vietnamiin – Vietnamin markkinassa on lukuisia vetovoimatekijöitä sijoittajalle Maailmantalouden kasvulukujen valossa kehittyvä Aasia korostuu myönteisesti. Alue on toki kasvanut läpi 2000-luvun Kiinan… Uutiset 28.6.2024 Finnfund sijoittaa Etelä-Sudanin mobiiliyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa pääsy mobiiliverkkoon on hyvin alhaisella tasolla. Yksi verkkoyhteyksien parantamisen esteistä on tukiasemien epäluotettava… Selaa vasemalle Selaa oikealle