Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund käynnistää ensimmäisen merkittävän kansainvälisen metsäsijoitusyhtiön Afrikkaan Uutiset|20.10.2022Finnfund käynnistää ensimmäisen merkittävän kansainvälisen metsäsijoitusyhtiön Afrikkaan ”Kansainvälisten metsäsijoittajien yhdistäminen on merkittävä mahdollistaja Afrikan metsätaloudelle. Sijoitusyhtiö perustetaan Finnfundin aloitteesta ja toimimme myös ankkurisijoittajana”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Ensimmäinen sijoitus on Itä-Afrikan suurin metsäteollisuusyhtiö Green Resources. Finnfund on yhdessä kahden muun kansainvälisen sijoittajan kanssa ankkurisijoittajina Afrikan metsäsektorille keskittyvässä sijoitusyhtiössä, African Forestry Impact Platformissa (AFIP). Tavoitteena on kerätä yhteensä 500 miljoonaa dollaria sijoituksia institutionaalisilta sijoittajilta seuraavan 3-5 vuoden aikana tukemaan ilmastonmuutosta hillitsevää, kestävää metsätaloutta. ”Kestävä metsätalous on avainasemassa metsäkadon ja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Sijoitukset kestävästi ja vastuullisesti toimiviin metsäalan yrityksiin ovat jo pitkään olleet Finnfundin työn ytimessä. Metsät eivät pelkästään hyödytä luontoa ja ilmastoa vaan ovat myös merkittävä elinkeino ihmisille, erityisesti Afrikassa. Afrikan metsäsektorissa on huikea kasvupotentiaali, ja yhdistämällä näin voimamme kanssasijoittajien kanssa, mahdollistamme ison muutoksen”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Finnfundin lisäksi aloitteessa ovat mukana varainhoitoyhtiö New Forests, brittiläinen kehitysrahoittaja British International Investment (BII) ja norjalainen kehitysrahoittaja Norfund. Metsäsijoitusyhtiön ensimmäinen sijoitus on Green Resources, Itä-Afrikan suurin metsäteollisuusyhtiö, jolla on toimintoja Tansaniassa, Mosambikissa ja Ugandassa. Finnfund on ollut tässä yhtiössä aktiivisena sijoittajana jo vuodesta 2012 lähtien. ”Suomalainen lisäarvo Green Resources -yhtiön kehittämisessä kassavirtapositiiviseksi on ollut merkittävää jo nyt. Yhtiön hallituksessa on parhaillaan kolme suomalaista, kansainvälistä metsätaloutta- ja teollisuutta hallitsevaa asiantuntijaa”, kertoo Finnfundin rahoituspäällikkö Ilkka Norjamäki. Metsäsijoitusyhtiö jatkaa pitkäaikaisen institutionaalisen pääoman hankintaa tukeakseen kasvavaa Afrikan metsäsektoria, investoimalla lähinnä plantaasiviljelmillä toimiviin yrityksiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Sijoituskohteet ovat ensisijaisesti jo vakiintuneita yrityksiä, joiden odotetaan tarjoavan tasaista ja ennakoitavaa kassavirtaa. AFIP keskittyy erityisesti ilmastonmuutoksen liennytykseen, biodiversiteetin säilyttämiseen sekä diversiteetin, yhteisöjen ja elinkeinojen tukemiseen. YK:n laskelmien mukaan jopa neljä miljoonaa hehtaaria metsää katoaa vuosittain, siksi säilyttäminen ja ennallistaminen ovat elintärkeitä työkaluja kestävien ekosysteemien rakentamiselle. ”Afrikan talouksien kasvu lisää kysyntää teolliselle puulle, mutta samalla on muistettava, että Afrikassa on biodiversiteetiltään maailman rikkaimmat luonnonmetsät. Uusi aloitteemme laajentaa plantaasiviljelyä kestävällä tavalla parantamalla metsätalouden käytäntöjä. Näin turvaamme luonnonmetsien säilymisen ja hillitsemme ilmastonmuutosta.” muistuttaa David Brand, New Forests -yhtiön toimitusjohtaja. Investointimalli yhdistää innovatiivisesti sekä paikallisten yhteisöjen osallisuuden hankkeeseen että luonnonmetsänsuojelun. Hanke muun muassa kehittää ympäristövastuullisia projekteja plantaasien ympärillä, mikä tukee paikallisia yhteisöjä, kertoo aluejohtaja Reamnet Aschenaki, Itä-Afrikan Partnerships for Forests. Finnfundin vaikuttavuussijoituksista yli puolet kohdentuu Afrikkaan, ja Finnfund lisäsi läsnäoloaan Afrikassa avaamalla myös ensimmäisen aluetoimiston Kenian Nairobiin tänä keväänä. Lisätietoja ja materiaalipyynnöt: Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi, Finnfund, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, puh. 040 577 7676 Rahoituspäällikkö Ilkka Norjamäki, Finnfund, ilkka.norjamaki@finnfund.fi, puh. 040 866 8642 Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, Finnfund, unna.lehtipuu@finnfund.fi, puh. 040 624 0896 Green Resources Green Resources on Itä-Afrikan laajin metsä- ja puunprosessointiyritys, joka hallinnoi noin 38 000 hehtaaria mänty- ja eukalyptusplantaaseja Tansaniassa, Ugandassa ja Mosambikissa. Lisätietoa yrityksestä https://greenresources.no/ Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti uusiutuvaan energiaan, kestävään metsätalouteen, maatalouteen, rahoitusalaan sekä digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,12 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on 90 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa www.finnfund.fi Kategoriat: UutisetMetsätalous2022Afrikka Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset: Kaikki uutiset Uutiset 20.12.2024 Finnfundin verkkosivut uudistuivat Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä… Uutiset 19.12.2024 Finnfundille AA+-luottoluokitus Fitch Ratingilta Luottoluokituslaitos Fitch Ratings on myöntänyt kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundille luottoluokituksen AA+ negatiivisin näkymin. Ensimmäistä… Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Uutiset 16.12.2024 Tutkimus: Finnfundia arvostetaan kumppanina – osaamista ja lisäarvoa yhteistyöstä Asiantunteva, vastuullinen, innovatiivinen, luotettava ja pragmaattinen. Muun muassa näitä ominaisuuksia liitettiin Finnfundiin tuoreessa sidosryhmätutkimuksessa,… Uutiset 9.12.2024 Hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta! Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksellistä uutta vuotta 2025! Uutiset 28.11.2024 Finnfundin 10 miljoonan euron osakepääomasijoitus vauhdittaa Nepalin valokuituverkon laajentamista Finnfund sijoittaa WorldLink Communications Ltd -yhtiöön, joka on Nepalin suurin internetpalvelun tarjoaja. Finnfundin sijoituksen avulla olemassa… Uutiset 11.11.2024 Finnfund sijoittaa yhtiöön, joka vähentää sähkökatkoja tekoälyn avulla Monessa Afrikan maassa sähköverkko on epävakaa ja sähköyhtiöiden on vaikea tarjota asiakkailleen luotettavaa palvelua.… Uutiset 30.10.2024 UNICEF ja Finnfund syventävät yhteistyötään lasten oikeuksien edistämisessä Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä UNICEF syventävät yhteistyötään sijoitusten lapsilinssin, UNICEFin Child-lens Investing Frameworkin… Uutiset 21.10.2024 Finnfundin sijoitus nepalilaiseen Siddhartha-pankkiin vahvistaa pk-yritysten ja uusiutuvan energian rahoitusta Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan nepalilaiselle Siddhartha-pankille. Kyseessä on… Uutiset 26.8.2024 Anne Valto Uusi linjaus ohjaa Finnfundin sijoitustoimintaa luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on ottanut käyttöön linjauksen, joka kiteyttää ne periaatteet ja tavoitteet,… Selaa vasemalle Selaa oikealle