Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfundin ihmisoikeuslinjaus kansainvälisesti parhaiden joukossa Uutiset|14.2.2022Finnfundin ihmisoikeuslinjaus kansainvälisesti parhaiden joukossa Finnfundin ihmisoikeustyön ulkopuolinen väliarviointi on valmistunut. Arvioinnin mukaan Finnfundin sitoutuminen ja ihmisoikeuslinjaus ovat kansainvälisesti korkealla tasolla. Ihmisoikeuksien hallintaprosessi on YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden (UNGP) mukainen ja käytössä investointien koko elinkaaren ajan. Myös kehittämiskohteita löytyi. Näitä ovat esimerkiksi ihmisoikeusriskien tarkastelu koko sijoitussalkun tasolla, tiedon ja osaamisen jakaminen sekä yhteistyön kehittäminen eri sidosryhmien kanssa. ”Tämä arviointi tarjoaa meille tärkeää ulkopuolista analyysia ja suosituksia sekä kokeneilta konsulteilta että sidosryhmiltä, joiden näkemyksiä arvostamme todella paljon. Se auttaa meitä hahmottamaan, missä vaiheessa ihmisoikeustyömme kehittämistä olemme sekä tarjoaa samalla suosituksia siihen, miten työkalujen ja prosessien kehittämistä kannattaisi jatkaa”, sanoo Finnfundin vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Alavuotunki. ”Haluaisin erityisesti kiittää kaikkia sidosryhmiä niin talon ulkopuolella kuin sisälläkin, jotka ovat olleet mukana tässä työssä. Teidän palautteenne ja ehdotuksenne ovat meille erittäin arvokkaita, ja odotankin yhteistyön ja keskustelujen jatkumista myös tulevaisuudessa”, hän jatkaa. Pillar Two’n laatima tiivistelmä Finnfundin ihmisoikeustyön UNGP-mukaisuudesta ja vertailua alan muihin toimijoihin. Erillinen ihmisoikeuslinjaus on ohjannut Finnfundin ihmisoikeustyötä vuodesta 2019 lähtien. Sen lähtökohtana on, että kehitysrahoittajana ja vaikuttavuussijoittajana ihmisoikeudet ovat keskeinen osa Finnfundin työtä. Nyt valmistuneeseen arviointiin sisältyi sekä Finnfundin ihmisoikeuslinjauksen toteutuksen vertailu suhteessa alan keskeisiin ja ihmisoikeustyössään aktiivisiin pankkeihin ja kehitysrahoittajiin että joukko suomalaisten ja ulkomaalaisten sidosryhmien haastatteluja. Arvioinnin on toteuttanut australialainen ihmisoikeuksiin erikoistunut konsulttiyhtiö Pillar Two. Tutustu arvioinnin tuloksiin ja lue lisää aiheesta englanniksi: ”Among the best-performing organisations”– external review of Finnfund’s Human Rights Statement and its implementation is ready – Finnfund Tiivistelmä arvioinnin tuloksista englanniksi: Finnfund human rights review – summary by Pillar Two (pdf) Lue lisää Ihmisoikeudet – Finnfund Human rights management system – our work in practice – Finnfund Finnfund arvioi ihmisoikeuslinjauksen toteutusta – Finnfund Blogi: Vipuvoimaa ihmisoikeuksiin – Finnfund Blog: The fascinating (and long) journey of our human rights approach – Finnfund Lisätietoa Sylvie Fraboulet-Jussila, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija, sylvie.fraboulet-jussila@finnfund.fi, p. 040 587 6467 Päivi Michael, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija, paivi.michael@finnfund.fi, p. 040 563 5414 Kaisa Alavuotunki, vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja, kaisa.alavuotunki@finnfund.fi, p. 041 522 3693 Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, kirsi.pere@finnfund.fi, p. 040 620 9767 Kategoriat: UutisetIhmisoikeudetVastuullisuus2022 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset: Kaikki uutiset Uutiset 18.12.2024 Finnfund sijoittaa yhdessä DFC:n ja Googlen kanssa 90 miljoonaa dollaria Cassava Technologies -yhtiöön – tavoitteena Afrikan digitaalisen infrastruktuurin vahvistaminen Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee yhdysvaltalaisen kehitysrahoittajan DFC:n (The U.S. International Development Finance… Uutiset 16.12.2024 Tutkimus: Finnfundia arvostetaan kumppanina – osaamista ja lisäarvoa yhteistyöstä Asiantunteva, vastuullinen, innovatiivinen, luotettava ja pragmaattinen. Muun muassa näitä ominaisuuksia liitettiin Finnfundiin tuoreessa sidosryhmätutkimuksessa,… Uutiset 9.12.2024 Hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta! Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksellistä uutta vuotta 2025! Uutiset 28.11.2024 Finnfundin 10 miljoonan euron osakepääomasijoitus vauhdittaa Nepalin valokuituverkon laajentamista Finnfund sijoittaa WorldLink Communications Ltd -yhtiöön, joka on Nepalin suurin internetpalvelun tarjoaja. Finnfundin sijoituksen avulla olemassa… Uutiset 11.11.2024 Finnfund sijoittaa yhtiöön, joka vähentää sähkökatkoja tekoälyn avulla Monessa Afrikan maassa sähköverkko on epävakaa ja sähköyhtiöiden on vaikea tarjota asiakkailleen luotettavaa palvelua.… Uutiset 30.10.2024 UNICEF ja Finnfund syventävät yhteistyötään lasten oikeuksien edistämisessä Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä UNICEF syventävät yhteistyötään sijoitusten lapsilinssin, UNICEFin Child-lens Investing Frameworkin… Uutiset 21.10.2024 Finnfundin sijoitus nepalilaiseen Siddhartha-pankkiin vahvistaa pk-yritysten ja uusiutuvan energian rahoitusta Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan nepalilaiselle Siddhartha-pankille. Kyseessä on… Uutiset 26.8.2024 Anne Valto Uusi linjaus ohjaa Finnfundin sijoitustoimintaa luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on ottanut käyttöön linjauksen, joka kiteyttää ne periaatteet ja tavoitteet,… Uutiset 13.8.2024 OP Finnfund Global Impact Fund I sijoittaa TerraPayhin, joka mahdollistaa edullisemmat kansainväliset rahalähetykset 40 Afrikan maahan Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto OP Finnfund Global Impact Fund I vauhdittaa teknologiayritys… Uutiset 4.7.2024 Sijoittaja, käännä katse Vietnamiin – Vietnamin markkinassa on lukuisia vetovoimatekijöitä sijoittajalle Maailmantalouden kasvulukujen valossa kehittyvä Aasia korostuu myönteisesti. Alue on toki kasvanut läpi 2000-luvun Kiinan… Selaa vasemalle Selaa oikealle